Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Mielipide: Yksityinen hoivapalveluyritys panee maan rakentajat maksamaan

MIELIPIDE Kokemäen päättäjät ovat vähin äänin valmistelleet kunnallisen palvelukodin myyntiä yksityisille toimijoille. Myyntiä perustellaan ja selitellään sote-uudistuksella ja kiinteistön jäämisellä tyhjilleen. Miten kiinteistöt jäävät tyhjilleen, kun tällä hetkelläkään hoivaa tarvitsevat eivät mahdu minnekään? Kotihoito on räjähtänyt käsiin. Hoitajien minuuttiaikataulutukset eivät auta ketään. Hoidettavien määrä on moninkertainen hoitajien määrään verrattuna ja lisää autettavia tulee päivittäin. Autettavat ovat heitteillä omissa kodeissaan. Palvelukodin myynti monikansallisille yhtiöille on lyhytnäköinen teko. Yhtiö vie rahansa pois Suomesta. Verorahat jäävät kunnalta saamatta, kun ammattitaitoinen henkilökunta irtisanotaan. Yksityinen palkkaa minimihenkilökunnan käyttöönsä ja rahastaa palveluista häikäilemättä hoivaa tarvitsevien hätää hyväksikäyttäen. Maksajiksi joutuvat he, jotka ovat tämän maan rakentaneet ja suurin osa heistä koko ikänsä töitä tehneet. Terveyskeskus on lakkautettu. Nyt vuorossa on toimiva palvelukeskus. Ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta on päättäjien mielestä tarpeeton kuluerä. Muistisairaille rakennettu ja perustettu Kuusama-koti on osoitus siitä, että se ei palvele muistisairaiden hoitokotina vaan sen toimintaa ohjaa raha. Kunnista häviävät työpaikat ja veronmaksajat. Kokemäki, Harjavalta ja Huittinen ovat muuttotappiokuntia – palvelut häviävät. Päättäjien olisi nyt viimeinen hetki myöntää tosiasiat ja tehdä kaikkensa, että nykyiset työpaikat ja palvelut säilyvät ennen kuin on liian myöhäistä.