Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Vuosi 1917: Maatalouslakot kiristävät mielialoja – Ruuastakin alkaa tulla pula

LUKIJALTA Elintarvikepulaa vuonna 1917 korosti vielä se, että osa maataloustyöväestä aloitti lakon heti vapun jälkeen parhaimpaan kylvöaikaan työaikaa ja palkankorotuksia koskevien vaatimusten vauhdittamiseksi. Satakunnassa maanomistajien sekä torpparien ja maataloustyöväen väliset jännitteet olivat keskimääräisesti muuta maata suuremmat, sillä monet tilat olivat suuria ja torppareita ja maatyöläisiä oli paljon. Lakot olivat sekä yllätys että järkytys patriarkaaliseen elämänmenoon tottuneille ”kommeille” talollisille. Satakunta olikin vuonna 1917 Hämeen ja Uudenmaan ohella maatalouslakkojen ydinaluetta. Myös Kokemäellä Kakkulaisten kylän Hyytin talon torpparit ja maatyöläiset ryhtyivät toukokuussa työaikavaatimustensa vauhdittamiseksi lakkoon. Mainituista torppareista valtaosa oli Kokemäen luoteiskulmalta, kuten Häyhtiönmaasta. Hyytin isännälle esitetyn vaatimuksen alla oli 43 nimeä. Konflikti oli valmis, kun kahdeksantuntista työpäivää pidettiin maanomistajapiireissä ehdottomasti maataloustyöhön sopimattomana. Hyytin talollinen Yrjö Hyyti uhkasikin – kuten Sosialidemokraatti 10. toukokuuta 1917 kertoi – ensin ”tulevansa myymään irtaimistonsa, jättävänsä kylvön tekemättä sekä myyvänsä huutokaupalla koko talon ennen kuin suostuu vaatimuksiin”. Kahden viikon lakon jälkeen Hyyti kuitenkin suostui alustalaisten vaatimuksiin. ”Taipuvat ne paksunahkaisimmatkin työläisten yhdistyneen voiman edessä”, ilakoi Sosialidemokraatti 19. toukokuuta 1917 asiaa koskevan jutun päätteeksi. Lakot päättyivät täten torppareiden ja muun maataloustyöväen voittoon, mikä nosti tietysti lakkolaisten itsetuntoa ja uskoa joukkovoimaan. Kokemäen maatyöläiset päättivät sittemmin myös järjestäytyä, ja perustivat 10. kesäkuuta 1917 maatyöläisten osaston. Hyytin talon ja sen alustalaisten välit olivat jo ennen vuotta 1917 olleet kireät, sillä Yrjö Hyyti oli edeltäneinä vuosina pyrkinyt kiristämään alustalaisten vuokraehtoja. Työ -lehti oli aikaisemmin 19. joulukuuta 1914 kertonut, että Hyyti oli irtisanonut 26 torpparia ja että näiden lähtöpäiväksi oli määrätty 14. maaliskuuta 1916. Sanotut irtisanomiset oli sittemmin jäädytetty edellä kerrotulla keisarin julistuksella. Hyyti oli seudun merkittävin isäntätalo, ja sillä oli Häyhtiönmaassakin kymmenkunta torppaa. Muilla jokilaakson taloilla oli sen sijaan kullakin vain muutama torppa, joista usea oli jo vuoteen 1917 mennessä edeltäneinä vuosina tehtyjen vapaaehtoisten kauppojen myötä itsenäistynyt. Lakko näyttää olleen Pitkäjärvenmaalla melko rauhallinen, sillä sanomalehdistä ei ole luettavissa mistään rettelöistä tai väkivaltaisuuksista. Selvyyttä ei ole, kuinka paljon määrällisesti seudun torppareita ja kuinka paljon maatyöväkeä osallistui tähän lakkoon. Kokemäkeläinen maanviljelijä Ransu Horelli on Kuntalainen -lehdessä 20. huhtikuuta 1933 ilmestyneessä kirjoituksessa todennut, että ”maatalouslakkojen nimellä tänä kesänä ilmenneet punaisten järjestämät työrettelöt eivät varsinaisesti vaikuttaneet meidän pitäjässämme tuotantotuloksiin, koska ne olivat heikkoja yrityksiä, verrattuna monilla muilla paikkakunnilla esiintyneisiin taistelun luontoisiin kylvökamppailuihin, missä kylvömiehiä raastettiin pois pelloilta yms.”. Teollisuuspaikkakunnilla yritysten toiminta lamaantui, sillä Venäjän armeijan sotatarviketilaukset lakkasivat. Myös eri puolilla maata tehdyt linnoitus- ja vallityöt päättyivät kesällä 1917. Työttömyys lisääntyi kaikkialla maassa ja ihmiset kulkivat paitsi kaupungeissa ja taajamissa myös maaseudulla levottomina niin työtä kuin leipääkin etsien. Työttömyys ja elintarvikepula olivatkin sittemmin sytykkeinä seuraavan vuoden tapahtumiin. Elintarvikekysymys koski ensisijaisesti kaupunkeja ja muita taajamia, mutta vuoden mittaan sen vaikutukset näkyivät myös maaseudulla. Vuoden 1917 kesä oli kuiva ja hallainen, ja heinäkuussakin yöpakkasta oli viisi astetta. Syyskuun alkupuolella oli myös hallaa, mikä vaikutti perunasatoon. Syyskesän sato oli edellisiä vuosia heikompi. Ransu Horelli on edellä viitatussa kirjoituksessa todennut asiasta muun muassa seuraavaa: "Seudullamme saatiin vuonna 1917 erikoisen huono sato. Kesän kuivuutta kuvaa erään naapurini lausunto, että koko sinä aikana, jolloin hänen kauransa olivat kylvettyinä, ei peltoon satanut yhtään pisaraa. Näin ollen oli suvilaihosadon määrä noin kolmannes tavallisesta. Helle verotti ruissadonkin niin, ettei siitäkään saatu kuin puolet tavallisesta. Eläimet kärsivät kuivuuden tähden, joten korsirehun puutteen tähden ne olivat, kun runsaampi syysteurastus alkoi, laihoja ja mehuttomia." Nimimerkki Korven Esa – minkä taakse kätkeytyi ilmeisesti Pitkäjärven torppariosaston aktiivi Väinö Forsström – kertoi Sosialidemokraatti -lehdessä 15. tammikuussa 1918 julkaistussa maaseutukirjeessä samasta asiasta paikallisen torppakulman näkökulmasta. "Tämä Kokemäen syrjäinen torpparikulmakunta elää omaa elämäänsä eristettynä muusta maailmasta. Viime aikoina on elämisen ja toimeentulon huolet hyvinkin näyttänyt painavan asukkaiden mieliä, sillä vuotuiset ponnistukset ovat jokaiselta perheeltä huvenneet hyvinkin pieneen viime kesäisen ankaran kuivuuden ja kovien hallojen tähden. Kaiken viljansa täytyy siis asukkaiden ostaa." Toukokuun puolivälissä eduskunta hyväksyi lain elintarvikkeiden säännöstelystä, mikä taas kiihdytti monen maataloustuottajan mielen. Lain mukaan valtiolla oli oikeus takavarikoida ylimääräiset elintarvikevarastot ja jakaa ne yleiseen käyttöön. Tarvittaessa elintarvikelautakunnat saattoivat tarkastaa, että yhteisöjen ja yksityisten ilmoitukset oli tehty oikein. Heti lain voimaantultua maassa siirryttiin viljan täysimittaiseen säännöstelyyn, jossa paikallisiksi organisaatioiksi perustettiin kunnalliset elintarvikelautakunnat. Niiden tehtävänä oli viljavarastojen takavarikointi ja senaatin määräämien viikkoannosten jakaminen. Lautakuntien asema oli poliittisesti vaikea, sillä niin viljan saatavuus kuin sen riittävyys kaikille oli varsin haasteellinen asia. Viljavarastojen tarkastukset samoin kuin tarkastuksessa todetut salatut viljat kiristivät tunnelmaa eri kansalaisryhmien piirissä. Keinotteluakin esiintyi, ja monet pieneläjät pitivät kaikkia maanviljelijöitä keinottelijoina. Kesän huonon sadon jälkeen elintarviketilanne kiristyi entisestään, sillä nyt venäläiset joukotkin vaativat kunnan elintarvikelautakunnalta viljaa. Lautakunnan olikin lokakuussa lainaaminen vakuutta vastaan kunnan makasiinista 2 000 kiloa leipäviljaa venäläisille joukoille. Kokemäen elintarvikelautakunta kehotti lokakuun 1917 lopussa pitäjäläisiä myös keräämään jäkälää, jota voidaan käyttää ainakin karjanrehuna. Myös jäkäläleivästä oli kirjoituksia lehdissä. Useampi vanhempi henkilö ehti jo muistella 50 vuoden takaista suurta nälkävuotta 1867. ”Leipäkysymys, sehän on nykyään kaikkialla työväen polttavin elinkysymys”, kirjoitti eräs kokemäkeläinen Sosialidemokraatti -lehden lukija myöhemmin 20. tammikuuta 1918 lehdessä julkaistussa kirjoituksessa. Kirjoituksessa ihmeteltiin sitä, että vilja oli seudulla – jonka piti olla maan viljavimpia – niin kallista, että työttömyydestä kärsivillä ja pieneläjillä ei ollut enää varaa ostaa sitä. "Konflikti oli valmis, kun kahdeksantuntista työpäivää pidettiin maanomistajapiireissä ehdottomasti maataloustyöhön sopimattomana."