Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kolumni: Kohta kai viedään viikonloputkin

Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) päätös tiivistää ylioppilaskirjoitusten aikataulua on saanut lukiolaiset hämilleen. YTL on päättänyt muuttaa kirjoitusten aikataulua siten, että jo ensi syksynä ja vuoden 2019 keväällä kokeita järjestetään peräkkäisinä päivinä. Aina ennen koepäivien väliin on jäänyt yksi välipäivä. Vaikka omista ylioppilaskirjoituksistani on jo aikaa, muistan hyvin, kuinka stressaavia koeviikot olivat. Suurin työ oli siihen mennessä tietysti jo tehty, mutta välipäivinä oli aikaa kerrata ja käydä kaikkein kiperimmät kohdat vielä kerran läpi. Ja kuinka helpottavalta tuntuikaan, kun koko urakka oli ohi! Ylioppilastutkintolautakunnan päätös välipäivien karsimisesta on omituinen. Se ei yhtään helpota lukiolaisten stressiä eikä anna mahdollisuutta pieneenkään hengähdystaukoon. En myöskään usko, että paineen alla lopputuloksesta tulisi yhtään sen parempi. Ensi syksynä kirjoitukset alkavat maanantaina 17. syyskuuta äidinkielen lukutaidon kokeella. Ensimmäisellä viikolla välipäiviä vielä on, mutta seuraavaksi viikoksi kokeita on ahdettu neljä. Siitä tulee abiturienttien piinaviikko, joka epäilemättä mittaa opiskelijoiden stressinsietokykyä. Kolmannella viikolla painitaan vielä matematiikan ja saamen kielen kanssa, mutta onneksi koko urakan väliin jää myös pari viikonloppua. Suomen lukiolaisten liitto ehti jo tyrmätä Ylioppilastutkintolautakunnan päätöksen. Sen mielestä YTL haluaa päästä kirjoituksista eroon mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. –Tällaista ajattelua ei kaivata lisää jo valmiiksi kiireiseen ja stressaavaan lukio-opiskeluun. Pikemminkin suunnan pitäisi olla päinvastainen: Meidän tulisi miettiä, miten ylioppilaskokeet ja sen käytännöt antaisivat opiskelijoille mahdollisuuden näyttää osaamisensa siten, ettei tutkintoon osallistuminen olisi niin kuormittava pänttäyspiikki, liiton puheenjohtaja Pietu Heiskanen kertoo. Veikkaan, että aikataulujen kiristäminen johtaa yhä useammin tutkinnon hajauttamiseen syksyyn ja kevääseen – ellei sitten vieläkin pitemmälle ajanjaksolle. Urakan jakaminen kahteen erään ei kuitenkaan jaa kokeisiin liittyvä stressiä kahteen osaan, vaan saattaa jopa tuplata sen. Ylioppilastutkintolautakunnan kannattaisikin nyt kuunnella opiskelijoita ja päättää jatkotoimenpiteistä vasta saamansa palautteen jälkeen. Päätös pitää pyörtää, jos se osoittautuu opiskelijoiden kannalta turmiolliseksi. "Kuinka helpottavalta…tuntuikaan, kun…koko urakka oli ohi."