Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Vuosikatsaus: Urheilun onnistujat ilahduttivat vuotta

Kulunut urheiluvuosi laittoi alueella liikkeelle tuhansia liikunnan ja urheilun harrastajia. Urheiluseurojen laajat harrastajajoukot takaavat, että myös kilpaurheilukentille riittää osallistujia. Joukkueurheilu saa suuret väkimassat liikkeelle. Alueen korkeimmalla sarjatasolla pelataan jääkiekkoa II-divisioonassa sekä Harjavallassa että Kokemäellä. KK-V:n ja KuKi:n edustusjoukkueiden kohtaamiset ovat aina jännittäviä paikallisderbyjä. Keväällä päättyneellä kaudella 2016–17 Kuparikiekko ylsi korkeammalle ja päätti kautensa komeaan hopeaan. Aivan LLujan tahtiin KuKi ei yltänyt, kakkosen mestaruus matkasi Huittisiin otteluvoitoin 2–1. Alkaneella kaudella sekä KuKi että KK-V ovat aloittaneet vahvasti ja jäivät joulutauolle sijoilla 2. ja 3. KuKi on kakkosena LLujan kanssa tasapistein, KK-V vain pisteen perässä. Panelian Raikas pelaa alueella jääkiekon III-divisioonassa. Alkanut kausi on ollut tahmea ja PaRa pitää tällä hetkellä sarjataulukossa perää kahdeksantena. Joukkueurheilussa alueella oli vuoden mittaan lukuisia onnistumisia. HaPo Futsal D13 -joukkue voitti SPL Länsi-Suomen piirin ykkössarjan mestaruuden. Salibandyssä NTK D1 teki historiaa voittamalla Länsirannikon ja Sisä-Suomen haastajasarjan. Luvian Kiekon B-nuoret voittivat SM-kultaa. Joukkueessa pelasi viisi harjavaltalaista ja yksi kokemäkeläinen. Katariina Niemen kausi huipentui maajoukkue-edustukseen MM-kisoissa, joista hän toi hopeamitalin. Yksilöurheilijoiden suoritukset olisivat niin pitkä luettelo, ettei onnistumisista voi kuin poimia muutaman ikimuistoisen pintaraapaisun. Alppinisti Kia-Emilia Hakalan vuosi oli huima. Hän päätti keväällä laskukautensa uusimalla vauhtilajien Suomen mestaruuden. Alkaneella kaudella hän taas nousi ensimmäistä kertaa alppihiihdon Maailman Cupin edustusjoukkueeseen. MC-debyytti ulosajosta huolimatta oli hieno kokemus. Yleisurheilijat tehtailivat ennätyksiään. Harjavallan Jymyn Juho Vanhala nappasi Kalevan kisoissa SM-pronssia 400 metrillä. Kalevan kisoissa mittelivät myös Vanhalan seuratoveri Aleksi Salminen 10-ottelussa ja Nakkilan Viren Jenni Jokinen 100 ja 200 metrin pikapyrähdyksissä. Salminen ja Jokinen jäivät vielä mitalitta. Kokemäen vuoden parhaaksi urheilijaksi valittu Adeliina Herrala otti kolme SM-hopeaa. Ne tulivat korkeushypystä, pituushypystä ja 7-ottelusta N17 sarjasta. Herralan kausi huipentui maajoukkue-edustukseen Suomi–Ruotsi -maaottelussa. Kestävyysurheilija Tiina Valamaa puolestaan voitti lukuisia kilpailuja, SM-kultaa tuli 10 kilometrin maantiejuoksussa ja 3000 metrin ratajuoksussa. Hän voitti myös uudelleen herätetyn Teljän Hölkän niin kovalla ajalla, että sillä olisi irronnut miesten yleisen sarjan kolmas sija. Seurata kannattaa myös muita lajeja, etenkin tulevaisuuden lupauksien osalta. Nakkilan Kosti Karjalainen sai SROY:n oppilaiden mestaruuskisoissa tunnustuksen vuoden lupaavimpana juniorina esteratsastuksessa. Oskari Pere puolestaan antoi lupaavat näytöt altaassa voittamalla kultaa 100 metrin vapaauinnissa kansallisissa kevätkisoissa. Kamppailulajeissa alueella on vankkaa osaamista. Nakkilan Shotokanin karatekat Tommi Kalliokorpi , Nuutti Karjalainen ja Riku Tapaninen ottivat jälleen joukkuekatan Suomen mestaruuden. Harjavallan Joni Laikko taas otteli SM-kultaa brassijujutsussa. Kokemäellä taas on kasvamassa kova junioriryhmä taekwondokoita. Kun kaupunki palkitsi 13 urheilijaa, heistä peräti viisi oli Yong Taekwondo -seuran ottelijoita. SM-mitaleita he keräsivät roppakaupalla. Evin Azboy voitti SM-kultaa ja PM-hopeaa. Ammattilaisvapaaottelija Juho Valamaan uraa seurattiin silmä kovana. Kokemäkeläissyntyinen Valamaa voitti toukokuussa ukrainalaisen Anton Radkon kuristamalla tyrmäyksen ensimmäisessä erässä ajassa 2.39. Suuret yleisötapahtumat saivat väen liikkeelle myös urheilussa. Risten radalla ajettu jokamiesluokan SM-liiga keräsi monituhatpäisen yleisön. Kokemäen omat kaksi joukkuetta eivät sanottavasti kotikisoissaan menestyneet, mutta järjestävä seura keräsi kiitosta kisajärjestelyistä ja radasta. Kokemäen ravit juhlivat kesäkuussa 70 vuotta kestänyttä taivaltaan. Juhlaravit huipentuivat Sasuke-ajoon, jonka voittoon ohjastaneelle Harri Koivuselle voitto oli tasan 4000:s. Osallistujamääriltään suuria urheiluliikuttajia ovat myös Naisvoimistelijoiden ryhmäliikuntatunnit joka kunnassa. Jokilaakson torstairastit taas pistävät pihkaniskat liikkeelle läpi kauden isolla joukolla. Nakkilan Viren maantiecup keräsi juoksijoita koko maakunnasta testaamaan kuntoaan. Uusista tapahtumista alkuvuodesta odotettiin kiivaasti Pitkäjärven 24 tunnin hiihtoa. Se jouduttiin kuitenkin lumen puutteessa perumaan. "Alppinisti Kia-Emilia Hakalan vuosi oli huima. Hän päätti keväällä laskukautensa uusimalla vauhtilajien Suomen mestaruuden.