Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Vuonna 1917: Laitonta viinateollisuutta Kokemäen ja Harjavallan salometsissä

LUKIJALTA Laitonta viinan salapolttoa ja -kauppaa oli edeltäneinä vuosina harjoitettu laajalti Kokemäen ja Harjavallan metsäkulmilla. Viinaa keitettiin paitsi juopumistarkoituksessa myös tarkoituksin leventää muutoin kapeaa leipää. Pöytään saatiin viinaa myymällä leipää, lapsille vaatteita ja kahvipannuun oikeita papuja. Kunnat pyrkivät läänin maaherran kuntakokouksille lähettämän kiertokirjeen mukaisesti vähentämään salapolttoa palkkaamalla kyläkohtaisia järjestysmiehiä ja maksamalla ilmiantopalkkioita. Niinpä muun muassa Harjavallassa nimettiin kuntakokouksen 20. toukokuuta 1917 tekemällä päätöksellä ”toimikunta viinan salapolton ja kaupitsemisen ehkäisemistä varten”. Viisihenkiseen toimikuntaan valittiin Pitkäjärveltä torpparit Kalle Waajala ja Verner Mäenpää , mikä viitannee siihen, että salapolttoa esiintyi nimenomaan Pitkäjärvenmaan syrjäseuduilla ja takamailla. Kokemäellä kuntakokous nimesi 31. toukokuuta vastaavan toimikunnan, johon valittiin muun muassa torpparinpoika Hjalmar Santaoja , torppari Eetu Toriseva , työmies Kalle Kiviranta ja lohkotilallinen Emil Eloranta . Myös Kokemäellä toimikunnan jäsenille päätettiin maksaa toimesta pohjapalkkio ja tämän lisäksi palkkio jokaisesta hävitetystä viinatehtaasta. Tarina ei kerro, kuinka monta ”viinapesää” miehet aikanaan löysivät ja paljonko heille maksettiin. Sosiaalidemokraatti -lehdessä kerrottiin 12. kesäkuuta, että Pitkäjärven torppariosasto oli päättänyt, että salaviinan kaupustelijat, juopuneet ja häiriön aikaansaajat osaston yleisissä tilaisuuksissa saatetaan viranomaisten tietoon ja lailliseen edesvastuuseen. Sanomalehdistä oli luettavissa, että useita viinatehtaita tuhottiin noina vuosina Pitkäjärvenmaan lähiseuduilla, erityisesti Sääksjärven takana ja Kullaalla. Mainitut toimet saattoivat vähentää salapolttoa, mutta eivät sitä kuitenkaan poistaneet. Salokulmalta löytyi aina metsiä, joissa viinankeitto oli mahdollista, ja henkilöitä, joille sanottu yritystoiminta oli yksi elannon lähde. Viinaa poltettiin myös vuonna 1917 samanaikaisesti kun elintarvikepula jo koetteli Suomea ja viljantuonti Venäjältä oli lakannut. Jos viljaa ei ollutkaan aina saatavissa, viinaa voitiin tehdä myös perunasta ja puun osista. Tätä ihmetteli nimimerkki Paikkakuntalainen Satakunta -lehdessä 17. toukokuuta otsakkeella Surullista ajan kuvaa julkaistussa jutussa: "Lujasti viranomaiset kiinni asiaan ja elämää valvomaan Kauvatsan ja Kokemäen Sääksjärvellä. Vilja on joka paikkakunnalla ollut lujassa, mutta viinaa on viljalti. Joka viikko kulkee täällä rojun hakijoita, milloin Helsingistä milloin taasen Tampereelta. Pahe on täällä täydessä vauhdissa." Sosiaalidemokraatti -lehti kertoi 14. syyskuuta, että seudulla poltettua lientä oli myyty Kokemäen kirkolla myös venäläiselle sotaväelle. ”Ja Pitkäjärven torppariosasto, ollen työväenjärjestöistä lähinnä noita pimeitä seutuja, joutuu tekemisiin moisten roistojen kanssa”, valitti lehti. Tunnetuin paikallinen viinankeittäjä oli tuolloin Kynsikankaan rosvoksikin mainittu taparikollinen Oskari Huhtala , ”Iso-Oskari”, kuten häntä kokonsa takia kutsuttiin. Satakunta -lehti kertoi 20. helmikuuta, että Oskari oli talvella 1917 paitsi myynyt viinaa myös lainannut viinankeittovehkeitään kolmansille. Mies oli tuolloin jo 68-vuotias, mutta se ei ollut esteenä sille, että hänet tuomittiin helmikuussa 1917 Kokemäen käräjillä kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen viinankeitosta. Kerrotaan, että poliisit tulivat kerran Huhtalan luo ja väittivät, että tämä on polttanut viinaa. Huhtala sanoi: ”En minä polttanut ole, minä olen aina juonut raakana. Kerran kyllä mulla oli pesuvatillinen viinaa ja valkea pääsi siihen ja poltti sen, mutta en minä sitä polttanut vaan tuli”. ”Salaviinan keitto näyttää taas päässeen entiseen vauhtiin, kun on päästy uuteen satoon. Viimesyksyinen kurja ammatti sitä uudistuu Kullaan Ahmauksen, Pihlmanin ym. seuduilla”, kertoi Sosialidemokraatti -lehti syyskuussa 1917. Lehti kertoi 14. syyskuuta, että Pitkäjärven torppariosaston talolla järjestettyyn iltamatilaisuuteen oli saapunut myös tunnettuja kullaalaisia viinatrokareita ja että levanpeltolainen torpanpoika Jussi Pihlman oli pahoinpidellyt järjestysmiehenä toiminutta Eetu Torisevaa lyömällä ammottavan – ei kuitenkaan hengenvaarallisen – haavan hänen selkäänsä. Merkittävä osa seutukunnalla myydystä laittomasta viinasta oli ilmeisesti valmistettu nimenomaan Kullaalla. Huhuttiin myös – näin kertoi Sosialidemokraatti 21. kesäkuuta – että eräät Kokemäen ”manttaaliherrat”, nimettynä Yrjö Hyyti , olisi polttanut viljaansa viinaksi. Lehti oli myös tietävinään, että Hyyti itse olisi ollut yksi ahkerimpia ”korpirojun” nauttijoita. Vuosien 1917–1918 vaihteessa työväen järjestyskaartit etsivät seudulta ”viinapesiä”. Sosialidemokraatti -lehti kertoi 28. joulukuuta, että Paluksen ja Levanpellon työväen järjestyskaartit olivat 15. joulukuuta pidetyssä yhteisessä kokouksessa päättäneet ryhtyä kaikella tarmolla ehkäisemään viinatehtailijoiden toimintaa. ”Niille porvareille, jotka antavat viinan keittäjille viljaa viinankeittoon, päätettiin lausua jyrkkä paheksuminen”, oli kokouksen päätös. – Oikein kullaalaiset! päätti lehti asiaa koskevan jutun. Jo tätä ennen Kullaan kuntakokous oli 22. joulukuuta päättänyt ryhtyä toimiin poliisikonstaapelin palkkaamiseksi valvomaan erityisesti viinan salapolttoa. Harjavallan työväen järjestyskaartin ”11 vankkaa kaartilaista” olivat 5. tammikuuta 1918 poliisi Vainion kanssa etsimässä viinapesiä muun muassa Pitkäjärvenmaalta, jossa poikettiin torppari Verner Salmisen asunnolla. Tämän asunnon lähettyviltä löydettiinkin niin viinankeittovälineet kuin jonkin verran ohria ja ruisjauhoja sekä valmista viinaa. Salminen tunnusti myös myyneensä viinaa muutamalle Harjavallan miehelle ja saaneensa niistä vastikkeena rahaa ja ½ tynnyriä rukiita. Monet odottivat alkoholin valmistusta ja myyntiä koskevasta kieltolaista suuria. Suomen ensimmäinen yksikamarinen eduskunta oli hyväksynyt yleisen kieltolain jo vuonna 1907, mutta keisari ei sitä tuolloin vahvistanut. Uusi kieltolakiehdotus annettiin vuonna 1909, ja sen vahvisti vasta 29. päivänä toukokuuta 1917 Venäjän väliaikainen hallitus. Uusi kieltolaki määrättiin astumaan voimaan kaksi vuotta myöhemmin eli 1. kesäkuuta 1919. Valtakunnallisesti sosiaalidemokraattien ja porvarillisten puolueiden kykyä yhteistyöhön vähensi kesällä 1917 Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa syntynyt poliittinen kiista Suomen korkeimman vallan käyttäjästä. Konflikti johti eduskunnan hajottamiseen, minkä porvarilliset puolueet hyväksyivät ja jota sosiaalidemokraatit – jotka olivat vuoden 1916 vaaleissa saaneet niukan enemmistön eduskunnassa – vastustivat. Lokakuun alussa järjestettyjä vaaleja edeltänyt vaaliagitaatio oli kiihkeää. Torppakulmilla kun oltiin, niin sosiaalidemokraateilla oli seudulla kannatusta. Puolueen vaalipuhuja puhui syyskuussa neljänä peräkkäisenä päivänä Korkeaojanmaan Mäntysaaressa, Häyhtiönmaan Lehtimäessä, Pitkäjärven torppariosaston talolla ja Porolanmaan Lahtisella. Kristillisen työväenpuolueen vaalipuhuja, metodistisaarnaaja Akseli Aarnio – joka oli edellisinä vuosina toiminut Kokemäellä Sääksjärven koulun ja Ulvilassa Kaasmarkun koulun opettajana – puhui 28. syyskuuta Ala-Korkeaojalla ja 30. syyskuuta Kullaalla Kosken kylässä ”uskonnolliselta kannalta päivän tärkeistä kysymyksistä”. Suomalaisen puolueen ja nuorsuomalaisten edustajaehdokkaita voitiin syyskuun loppupuolella käydä kuulemassa lähimpänä Kokemäen yhteiskoululla ja Pelholan kylän Toikalla ja Harjavallassa Pirkkalan kylän Ollilassa. Punaisen viivan äänestyslippuun paikalliset saattoivat merkitä lokakuun alussa Korkeaojan kansakoululla. Kokemäellä sosiaalidemokraatit saivat vajaa 55 prosenttia annetuista äänistä. Valtakunnallisesti porvarilliset puolueet, joista suomalainen puolue ja nuorsuomalaiset olivat yhteislistalla, kuitenkin voittivat saaden enemmistön eduskuntapaikoista. Sosiaalidemokraatit kärsivät vaaleissa selvän tappion siitä huolimatta, että heidän saamansa äänimäärä oli korkeampi kuin vuoden 1916 vaaleissa. Vaalin lopputulos oli monille yllätys, ja se vahvisti sosiaalidemokraattien jyrkempien johtajien halua ryhtyä ulkoparlamentaarisiin painostustoimiin.