Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Analyysi: Peipohjan vesitornin valaisu ei hätkäytä ja hyvä niin

Siitä piti tulla ainutlaatuinen, valtakunnallisesti huomattava maamerkki, joka taatusti ei jää Kokemäen ohittavilta huomaamatta. Peipohjan vesitorni valaistiin liikkuvin efektein itsenäisyyspäivänä suurin odotuksin. Miten vesitornin valaisu lopulta onnistui? En tiedä, oliko ennakkomarkkinointi onnistunut turhan hyvin, sillä odotukseni olivat niin korkealla, että joulukuussa ihmettelin, laitettiinko vesitorniin valot päälle vai ei. Kyselin joulukuun aikana tuttaviltani mielipiteitä tuoreesta maamerkistä, tai tarkemmin sen uudesta ilmeestä, enkä ollut havaintoni kanssa yksin. Myös sosiaalinen media vahvisti arveluni yllättävästä vaatimattomuudesta. –Onko joku nähnyt vesitornin valaistuna? Siitä on jo yli viikko kun valojen piti syttyä. Käyn joka päivä kylillä Haanojalta enkä vielä ole huomannut mitään. Näin kyseli 13. joulukuuta samanlaisin ajatuksin eräs kokemäkeläinen Facebookin paikalliskeskusteluryhmässä. Alustus herätti vilkkaan keskustelun puolesta ja vastaan. Valaistukseen tyytyväiset varmistivat, ettei ihmettelijä sekoittanut Peipohjan ja Tulkkilan vesitorneja, Tulkkila kun jäi ainakin toistaiseksi ilman valotaideteosta. Entä se Peipohjan vesitorni? Uusi valaistus ihastuttaa yhtä ja hämmentää toista. Ihastuttavasta näkymättömään vaihtelevat arviot vaativat selvitystä. Yhdellä katselukäynnillä saati pikaisella ohiajolla tornin valaisumysteeri ei selvinnyt. Se vaatii useampaa ajelua, kiertelyä, katselua ja ennen kaikkea pysähtymistä. Kokemäen Puskaradio -ryhmän keskustelijoista toistuvasti valoteosta seuraavat, lähellä asuvat ihastelivat valaistusta. Moni satunnainen katsoja luonnehti valaistusta hailakaksi. Demo-ilmiö iski. Etukäteen esitellyt havainnekuvat loivat mielikuvan kauppakeskusvalojen veroisesta huutomerkistä. Sellaista vesitornista ei tehty. Onneksi. Harjavallan suunnasta Peipohjan rampille noustessa sininen valo välähtää kirkkaana puiden välistä silmille. Tarkemmin katsoen kirkas valo kajastaa Peironin valomainoksesta. Se on hyvä vertailukohta. Vesitornin valtava siluetti lähes katoaa valimon valaistujen kirjainten taakse. Hyvä niin. Vesitorni on niin massiivinen rakennus, että mainosvaloefektein se häiritsisi. Nyt valittu hienovaraisempi valaistustapa yllättää paikallisenkin asukkaan. Valotaideteos kestää useamman katselun, kun se näyttää lähes joka hetki erilaiselta. Useampaan kertaan eri suunnista varta vasten tarkasteltuani käänsin kelkkani. Shokkiefektin puutteen aiheuttama vaatimattomuus kääntää itsensä eduksi. Peipohjan vesitornin valaistus ansaitsee kiitettävän arvosanan. Näinhän se piti tehdä. Herkkä kuiskaus jättää toisinaan huutoa koskettavamman jäljen.