Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Vuonna 1917: Mielialat kiristyvät – järjestyskaarteja perustetaan

LUKIJALTA Mielialoja kiihdyttivät kesällä 1917 lähiseuduilla, kuten Huittisissa, Mouhijärvellä ja Porin Vanhakartanossa, talollisten ja työväen välillä käydyt kahakat, joissa käytettiin myös ampuma-aseita. Maatalouslakkoihin liittyneiden levottomuuksien ehkäisemiseksi maanomistajat päättivät Satakunnan maanviljelijäin yhdistyksen 6. elokuuta pidetyssä kokouksessa perustaa Satakunnan järjestyskunnan, jonka tarkoituksena oli olla ”viranomaisten apuna yleisen järjestyksen ylläpidossa ja varjella kansalaisten henkeä ja omaisuutta sekä yleistä työrauhaa lain säätämän itsepuolustusoikeuden rajoissa”. Järjestyskuntaan kuului paikallisia järjestyskuntia, joita tuli perustettaviksi niin Kokemäellä, Harjavallassa, Kullaalla kuin muuallakin Satakunnassa. Harjavallassa sanotun kaltainen ”metsäpalokunta” oli perustettu paikallisen talollisen Toivo Pohjalan johdolla työrauhan suojelemiseksi jo huhtikuussa 1917. Harjavallasta kotoisin ollut, mutta tuolloin Porissa asunut Altti Järvinen on muistelmateoksessa Elämäni laulut (1968) kertonut asiasta seuraavaa: "Maatalouslakot ja niiden mukanaan tuomat riitaisuudet, jotka paikoitellen kehittyivät oikeaksi käsikähmäksi, ilmenivät juuri Satakunnassa räikeinä, ja niiden seurauksena, kesän kääntyessä syksyksi, elämä alkoi olla epävarmaa ja levotonta. Ei ollut siis ihme, jos mieleen tuli ajatus jonkinlaisesta miesyhtymästä, joka voisi huolehtia kaupunkilaisten turvallisuudesta. Miliisillä, jonka haltuun vallankumous oli luovuttanut järjestyksenpidon, ei näyttänyt olevan mahdollisuuksia eikä juuri tahtoakaan levottomuuksien hillitsemiseen." Sosiaalidemokraattinen työväenliike suhtautui paikallisiin järjestyskuntiin hyvin epäilevästi. Ne saivat työväeltä selvän porvarien luokkakaartin leiman. Porilainen Sosialidemokraatti -lehti otsikoi 23. elokuuta asiaa koskevan kirjoituksensa ”Hallitus muodostaa sotavoimaa nälkäisiä ihmisjoukkoja kurissa pitämään". "Mahtaako Kokemäen manttaalimiesten kaarti olla tämän koko maata käsittävän aseellisen järjestön haaraosastoja?”, kysyi lehti kirjoituksensa loppuosassa. Venäjän maaliskuun vallankumouksen myötä järjestysvallan – niin poliisin, santarmilaitoksen kuin Venäjän armeijankin – arvostus ja merkitys romahtivat; suomalaiset eivät enää luottaneet poliiseihin ja miliisiin, jotka vain muutamia kuukausia aikaisemmin olivat panneet toimeen laittomiksi koettuja venäläisten vaateita. Myös Venäjän armeijan rooli yleistä järjestystä ylläpitävänä voimana muuttui. Seurauksena tästä valtatyhjiöstä oli, että maahan syntyi vuoden 1917 aikana ensi vaiheessa yleistä järjestystä ylläpitäviä järjestyskuntia ja myöhemmin myös aseistettuja vapaajoukkoja. Valtaa siirtyi myös toreilla, kaduilla ja työpaikoilla mieltään osoittaneille joukoille, joiden vaatimuksiin päättäjien oli monesti taipuminen lakkojen, piiritysten ja väkivallan uhan edessä. Kokemäen nimismiespiirissä oli tuolloin nimismiehen lisäksi vain kolme poliisia, joten on ymmärrettävää, että sanotuilla poliisivoimilla ei voitu vastustaa aggressiivisia väkijoukkoja. Tappiollisten vaalien jälkeen lisääntyi myös sosiaalidemokraattisessa puolueessa ja ammattiyhdistysliikkeessä into perustaa omia järjestyskaarteja, myös aseistettuja. Suomen Ammattijärjestön (SAJ) valtuuston ylimääräisessä kokouksessa lokakuussa Pitkäjärvenmaalta kotoisin ollut maalari Svante Lehtonen oli mukana liittonsa edustajana ja kokouksen toisena sihteerinä. Sanotussa kokouksessa SAJ ja myöhemmin pidetyssä puolueneuvoston kokouksessa myös sosiaalidemokraattinen puolue päättivät kehottaa ammattiosastoja ja työväenyhdistyksiä perustamaan ”itsepuolustuksekseen ja kaikkien mahdollisten tapausten varalta” työväen järjestyskaarteja. Tämä siksi, että porvariston nähtiin suojeluskuntineen aseistautuvan työväenluokkaa vastaan. Tämänkaltaiset kaartit tulivat perustetuiksi niin Kokemäelle, Harjavaltaan kuin Kullaallekin. Myös läheiseen Kullaan Levanpellon kylään perustettiin syksyllä 1917 oma työväen järjestyskaarti. Nukuksissa ollut Levanpellon työväenyhdistys oli herätetty henkiin aikaisemmin huhtikuussa. Vuoden 1917 lopussa ja tammikuussa 1918 osapuolet, niin järjestyskunnista suojeluskunniksi muuntuneet vapaajoukot kuin myös punakaartilaiset saivat aseita, edelliset Saksasta ja Suomessa olleilta venäläisiltä joukoilta ja jälkimmäiset Venäjän bolshevikeilta. Selvitystä puuttuu, missä määrin tässä käsiteltyjen kyläyhteisöjen miehiä liittyi marras-joulukuussa työväen järjestyskaartiin. Ilmeistä on, että määrä – ottaen huomioon muun muassa matka Kokemäelle – jäi vähäiseksi. Myöhempään sotaan osallistui Häyhtiönmaasta ja Pitkäjärvenmaasta tämän kirjoittajan tekemän selvityksen mukaan punakaartin riveissä kymmenkunta nuorta miestä. Valkoisten joukossa sotaan ei osallistunut yhtään Häyhtiönmaasta ja Pitkäjärvenmaasta kotoisin ollutta henkilöä. Käytettävissä olevista lähteistä ei ilmene, että Pitkäjärven torppariosaston piirissä – niin työväenyhdistys kuin se olikin – tai muutoin Kokemäen luoteisosissa olisi ollut esillä oman järjestyskaartin perustaminen. Sosialidemokraattisen puolueen Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto päätti aloittaa 14. marraskuuta vaatimustensa tukemiseksi suurlakon. Tätä ennen Venäjällä oli tapahtunut bolsevikkien vallankaappaus, joka nostatti vallankumouksellista mielialaa myös Suomessa. Tilanteen ratkaisemiseksi eduskunta otti sen jälkeen Suomessa korkeimman vallan haltuunsa ja hyväksyi sosiaalidemokraattien vaatimat kahdeksan tunnin työaikalain ja uuden kunnallisen vaalilain. Vallankaappauksen mahdollisuus myös Suomessa lisääntyi, kun Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto päätti 20. marraskuuta suurlakon uhmakkaisiin sanoihin: "Lakko loppuu, mutta vallankumous jatkuu". Tuossa vaiheessa maa oli selvästi jakautunut kahteen toisilleen vastakkaiseen ryhmään, porvarillisesti ajatteleviin valkoisiin ja sosialistisiin punaisiin. Kummallakin osapuolella oli kuitenkin käytettävissä vähän aseita, minkä vuoksi vastakohtaisuus ei tuossa vaiheessa lauennut avoimeksi sodaksi. Pitkäjärvenmaan ja sen lähiseutujen torpissa luettiin toki lehdistä valtakunnan ja pitäjien kirkonkylien tapahtumista. Lakon aikana sanomalehdet eivät ilmestyneet eikä tiedonkulku ollut tuolloin muutoinkaan nykyistä vastaava, minkä vuoksi tapahtumiin voitiin reagoida viiveellä. Eino Kangas-Kalinen on kertonut tästä seuraavan esimerkin: "Syksyllä 1917 oli täällä hyvin levotonta. Suojeluskuntia ja punakaarteja perustettiin. Oli 3–4 päivän suurlakko. Tiedonkulku oli hidasta. Kun olin Kullaalla [Nordlingin torpassa] metsätöissä, tultiin meillekin sanomaan, että on lakko. Lakko oli todellisuudessa jo loppunut. Jonkinlaista levottomuutta Pitkäjärvenmaan lähiseudullakin suurlakon aikana oli, sillä esimerkiksi Kullaan Leineperin koulun työ oli keskeytyksissä ”lakon vuoksi” 17. ja 19. marraskuuta. Ulvilan Kaasmarkussa suurlakko tunnettiin ”punaisena viikkona”, ja siihen liittyi myös levottomuuksia, kuten aseiden takavarikkoja ja ihmisten laittomia pidätyksiä. Korkeaojan koulun johtokuntakin päätti 18. marraskuuta, että koulu suljetaan toistaiseksi Kokemäen lakkokomitean määräyksestä. Koulun päiväkirjasta ei kuitenkaan käy ilmi, että koulutyö olisi keskeytynyt. Kokemäellä suurlakko sujui kokonaisuutena rauhallisesti.