Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Vuosi 1917: Itsenäistymisestä kohti taistelua

LUKIJALTA Eduskunta hyväksyi torstaina 6. päivänä joulukuuta 1917 senaatin esityksen Suomen itsenäisyysjulistukseksi. Itsenäisyysjulistuksen oli laatinut kokemäkeläissyntyinen senaattori E.N. Setälä . Suuria otsikoita tuo julistus ei aikanaan herättänyt, sillä esimerkiksi Sosialidemokraatti -lehden 7. joulukuuta ja Satakunta -lehden 8. joulukuuta ilmestyneissä numeroissa julistus oli kahden palstan uutinen. Uusi Suometar -lehdessä asia oli 7. joulukuuta yhden palstan uutinen. Puhetta itsenäisyydestä oli ollut aikaisemminkin, mutta Itsenäisyys tuli kansalle kuitenkin yllättäen osana uuden hallitusmuodon käsittelyä eikä herättänyt monissakaan sanottavia tunteita. Itsenäisyyttä enemmän todellisuutta olivat elintarvikepula, työttömyys, yleinen kurjistuminen ja turvattomuuden ja epävarmuuden tunne. Kokemäeltä kotoisin ollut Frans Aakula kertoi 50 vuotta myöhemmin Satakunnan Kansassa paikallisten asukkaiden tuon aikaisista tunnoista: "Kokemäellä ei tieto itsenäisyysjulistuksesta juuri muuttanut elämänmenoa. Ensimmäinen tieto itsenäiseksi tuloksi saatiin telefoonilla. Ymmärrettiin kyllä, että venäläinen sotaväki, jota Kokemäelläkin oli, lähtisi maasta, mutta samalla pelättiin, että venäläiset eivät lähtisi sovinnolla. Huoli tulevaisuudesta oli muutenkin suuri, joten itsenäisyyssanoma ei herättänyt juhlamieltä eikä vapautumisen tunnetta." Sosialidemokraatti -lehti otsikoi 8. joulukuuta kirjoituksensa Aiotaanko ryhtyä seikkailupolitiikan tielle ja edellytti, että asiasta neuvotellaan Venäjän hallituksen kanssa. Uskoa – tai paremminkin epäuskoa – Suomen itsenäisyyteen kuvasti aikanaan myös Saksan Tukholman lähettilään Helmuth von Luciuksen joulukuussa 1917 esittämä toteamus, että ”vaikka Suomi on nyt julistautunut täysin itsenäiseksi, en voi uskoa, että tämä asiantila voi kovin pitkään kestää” ja että ”Venäjä vahvistuu aikanaan, eikä salli että Pietarin porteilta vain vajaan 30 kilometrin päässä on itsenäinen valtio.” Vuosi 1918 oli edessä. Mitä he miettivät ja odottivat? Kokemäen ja Harjavallan syrjäkylien asukkaat. Ehkä nimenomaan vapautta ja vapautumista, mitä se sana itse kullekin sitten merkitsi. Kulunut vuosi 1917 oli osoittanut, että suomalainen yhteiskunta oli eripurainen ja ristiriitojen vaivaama. Jollekulle vapaus saattoi olla jotensakin samaa kuin mitä Hiski Salomaa myöhemmässä kupletissaan Lännen Lokari totesi: ”Ja kun punapuun kantoon mä mökkini laitan, niin silloin se ilonpäivä koittaa. Vaikka maailman myrskyt meitä tuudittaa, niin vapaus se varmasti voittaa." Hieman toisin asiaa tulkitsi Sosialidemokraatti -lehdessä 15. tammikuuta 1918 julkaistussa maaseutukirjeessä nimimerkki Korven Esa – Pitkäjärven torppariosaston aktiivi Väinö Forsström , joka pyrki innostamaan seudun passiivisia torppareita toimintaan. Vuoden 1917 kiihkeys ilmeni hyvin kirjoituksessa, jonka viimeisessä kappaleessa kuuluivat Kansainvälisen säkeet: ”Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää”. Muutamaa viikkoa myöhemmin edellä todetun kirjoittajan mainitsema ”köyhälistön voittoisa vapaustaistelu” sai sisällissodan – kummallakin puolella rintamaa myös vapaussodaksi tai -taisteluksi nimetyn sodan – luonteen ja sisällön. "Hyvät ystävät ja raatajatoverit! Jättäkää nyt unhoon kaikki huonot elämäntavat. Saakoon työväenliike lämpenemään jokaisen raatajan sydämen toimimaan aatteensa hyväksi. Liittykää järjestöönne vanhat ja nuoret. Köyhälistön voittoisa vapaustaistelu kutsuu. Vaikka nämä seudut ovatkin harvaan asuttuja ja kaukana sivistyksen keskustasta, niin voimme silti edistää köyhälistön vapaustaistelua. Kaikki velttous ja välinpitämättömyys nyt pois torpparikansan keskuudesta.Köyhälistön taistelun painostuksesta on nykyään torpparivapautuskin ratkaisun edessä. Mihin suuntaan tämä kysymys kehittyy, riippuu juuri etupäässä torppariluokan ammatillisesta järjestäytymisestä. Nyt alkanut vuosi velvoittaa jokaista työläistä kiinteästi seuraamaan oman sanomalehdistönsä kautta tapahtumia niin koti- kuin ulkomailla.