Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Suomen sisällissota 1918: Kauvatsan kahakassa oli vapaussodan piirteitä

Suomen sisällissota oli juuri syttynyt, punakaarti oli ottanut vallan Helsingissä. Porvarienemmistöinen senaatti syöstiin vallasta ja punaiset perustivat sen tilalle 28. tammikuuta 1918 uuden hallituksen, Suomen kansanvaltuuskunnan. Samana päivänä suojeluskuntalaiset ryhtyivät Pohjanmaalla riisumaan venäläisiä varuskuntia aseista. Vaasasta muodostui valkoisen Suomen pääkaupunki, jonne osa senaatin jäsenistä onnistui paeta. Satakunnan valkoisille järjestyskaarteille ei ollut sodan alkupäivinä annettu toimintaohjeita. Tieto Pohjanmaan onnistuneista asetakavarikoista kantautui Satakuntaan ja suojeluskuntien täkäläinen ylin johto ryhtyi suunnittelemaan Pohjanmaan mallin mukaisia toimia. Venäläiset sotajoukot olivat poistumassa Satakunnasta. Esimerkiksi Kokemäellä oli vuodesta 1915 majaillut runsaasti Venäjän armeijan sotilaita. Keväällä 1917 heitä oli paikkakunnalla jopa 5 000, mutta loputkin joukot olivat poistuneet tammikuun alkupäivinä 1918. Sen sijaan esimerkiksi Kauvatsalla, Harjavallassa ja Nakkilassa oli vielä jonkin verran venäläisiä. Satakunnan suojeluskuntien johto päätti aloittaa venäläisten kasarmien aseistariisunnat Kauvatsalta, jossa venäläisiä sotilaita oli majoitettuna sekä Jalonojalla että Yttilässä. Paikkakunnalle oli elokuun lopulla 1917 tullut noin 500 sotilasta, jotka majoitettiin rautatieaseman lähellä sijainneeseen Työväenyhdistys Pyrinnön työväentaloon Rauhalaan sekä sen tuntumassa olleeseen isännöitsijä Voitto Marttilan omistamaan taloon. Viimemainitusta talosta häädettiin uhkausten saattelemana siinä vuokalaisena ollut leskirouva Amanda Randell . Lisäksi sotilaita majoitettiin Yttilässä kunnantalolle, pappilaan sekä Yli- ja Ala-Mikolan taloihin. Tammikuussa 1918 sotilaiden määrä oli vähentynyt selvästi Kauvatsallakin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Jalonojalla ja Yttilässä olleet sotilaat piti riisua aseista samanaikaisesti, ettei heistä olisi ollut apua toisilleen. Yttilään tehtävän hyökkäyksen valmistelu jäi luutnantti Söderlundin vastuulle. Hänet lähetettiin Kiikoisiin valmistelemaan tehtävää. Mukaan piti saada miehiä ainakin Porista, Laviasta, Kiikoisista ja Kauvatsalta. Jostain syystä Söderlund ei saanut tarvittavaa joukkoa kasaan. Näin Kauvatsan kunnantalolle suunniteltu hyökkäys jäi kokonaan toteuttamatta. Suojeluskunnat hälytettiin illalla 29. tammikuuta. Kokemäelle – Kilkun taloon ja läheiselle maamieskoululle – kokoontui noin 80 miestä, joista 26 oli Kokemäen järjestyskunnasta. Loput miehet olivat Ulvilasta, Nakkilasta, Kiukaisista ja Eurasta. Olipa mukana myös toistakymmentä koulupoikaa Porista. Joukkoa johtivat luutnantti Nykänen ja maanviljelijä Ikonen . Huittisista Kauvatsalle lähti vielä isompi joukko suojeluskuntalaisia. Noin satahenkinen miehistö koostui paitsi huittislaisista, myös Lauttakylään kokoontuneista varsinaissuomalaisista, jotka olivat pyrkimässä pohjoiseen, valkoisten joukkoihin. Kauvatsalle Huittisista ja Kokemäeltä saapuneet suojeluskuntalaiset kohtasivat Ahvenuksen kylässä, joka sijaitsee noin puolitoista kilometriä Kauvatsan asemalta lounaaseen. Sieltä luutnantti Aarne Kuurinmaa otti sotajoukon komentoonsa. Luutnantti kävi tiedustelijoiden kanssa etukäteen tutustumassa alueeseen. Epäonnekseen hän herätti kasarmin vartiomiehen huomion. Etukäteistieto oli ollut, ettei kasarmilla olisi ulkovartiota lainkaan. Kuurinmaa kyseli vartijalta venäjäksi muun muassa majatalon ja rautatieaseman sijaintia sekä junien kulkua. Luutnantti palasi Ahvenukselle, kertoi komppanialle hyökkäyssuunnitelmansa ja lähti johdattamaan joukkoa kasarmia kohti. Toiveena oli saada venäläisiltä ainakin sata kivääriä ja hyvä varasto patruunoita. Ahvenuksen sillan kohdalla joukko siirtyi Kauvatsanjoen jäälle. Sitä pitkin matka jatkui rautatiesillan alle, josta oli enää varsin lyhyt matka kasarmille. Luutnantti Nykäsen johtama joukko lähti rautatien vartta aseman suuntaan varmistamaan tilannetta. Kuurinmaan johtaman joukon oli määrä tehdä varsinainen hyökkäys rannassa olleesta lautatarhasta, joka ulottui lähes kasarmille asti. Tarkoitus oli yllättää venäläiset heittämällä käsikranaatit talon ikkunoista sisälle. Hyökkäys alkoi kello 3 aamuyöllä. Kuurinmaan mukaan hyökkääjien matka pysähtyi lautatarhan reunaan. Vartiomies huomasi, mitä oli tekeillä ja syöksyi kasarmiin hälyttämään apua. Yksi suojeluskuntalainen avasi Kuurinmaan käskystä tulen, mutta ei osunut vartiomieheen. –Pian sen jälkeen alkoivat ryssien kiväärit paukkua, minkä vuoksi komensin miehet asettumaan tulisuojaan, Kuurinmaa muisteli myöhemmin. Kun luutnantti Nykäsen joukot nyt lähestyivät kasarmia rautatien suunnasta, luuli Kuurinmaa sieltä tulevan venäläisiä. Hän komensi aseettomat miehet perääntymään joelle. Kun tulevat joukot paljastuivat omiksi, piti hyökkäystä jatkaa. Se osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, sillä merikapteeni Ryti , jolla oli hallussaan ainoa konekivääri, ilmoitti aseen joutuneen epäkuntoon. Sillä saatiin ammuttua vain pari laukausta. Taistelun kulusta on hyvin erilaisia kertomuksia, mutta se on selvää, että hyökkäys sujui surkeasti. Suojeluskuntalaiset olivat huonosti varustettuja. Koko joukolla oli Kuurinmaan mukaan kymmenkunta Grafton-kivääriä, jokunen metsästyskivääri ja muutama Ukko-Mauseri. Myös ammuksia oli kovin vähän. Osa hyökkääjistä jäi vielä aamun sarastukseen asti kasarmin luokse, kunnes loputkin perääntyivät. Miestappioitakin tuli. Turkulainen teknikko Allan Fincke sai luodin rintaansa ja kuoli. Luutnantti Kuurinmaa haavoittui reiteensä ja myös eläinlääkäri Backmanin kerrotaan haavoittuneen. Huittislainen Kalle Ailu joutui haavoituttuaan vangiksi – ja lopulta ammutuksi. Toisen kertomuksen mukaan venäläiset teloittivat hänet tuloksettomien kuulustelujen päätteeksi. Toinen tarina todistaa, että surmatyön olisi tehnyt kauvatsalainen punakaartilainen, torpan poika Rutunasta. Rauhalan valtausyritys ja venäläisten riisuminen aseista päättyi surkeaan tappioon. Aarne Kuurinmaa muisteli tapausta parikymmentä vuotta sisällissodan jälkeen. Hän harmitteli, että taistelussa mukana olleet saivat vasta jälkikäteen kuulla venäläisten puhelimen vaurioituneen jo ensimmäisessä laukaustenvaihdossa. Näin he eivät voineet hälyttää apua naapurivaruskunnasta. –Sitä paitsi oli heidän ollut pakko melko pian lopettaa ammuntansa panosten puutteen vuoksi, sillä heidän päävarastonsa oli ollut kasarmin ulkopuolella, eivätkä he ammuntamme takia päässeet noutamaan täydennystä päävarastosta, Kuurinmaa muisteli. Vapaussodan Rintamamiesten liiton arkistossa olevaan Kuurinmaan muistelukirjoitukseen on liitetty varsin tarkka, käsin piirretty kartta, jossa kuvataan suojeluskuntalaisten reittiä venäläisten kasarmille sekä taistelupaikkaa. Jos karttaan on uskomista, eivät joukot hyökänneet työväentalo Rauhalaan, vaan lähempänä Kauvatsanjokea olevaan rakennukseen. Olisiko talo voinut olla Voitto Marttilan omistama rakennus, johon myös oli majoitettuna venäläisiä? Tähän sopisi sekin, että ammusten päävarasto oli toisaalla – ehkä juuri vähän matkan päässä olevassa Rauhalassa. Eri lähteissä on ristiriitaisia tietoja hyökkäyspäivästä. Kuurinmaa kirjoittaa muistelmissaan, että hyökkäys olisi tehty tammikuun viimeisenä päivänä eli 31. päivä. Myös Suur-Huittisten historia mainitsee retken ajankohdaksi tammikuun kaksi viimeistä päivää. Kokemäkeläisissä lähteissä hyökkäyspäiväksi mainitaan 30. tammikuuta. Suojeluskuntajohdon alkuperäinen suunnitelma oli, että kun Kauvatsan venäläiset olisi riisuttu aseista, jatkaisi joukko matkaansa Harjavaltaan tekemään sikäläisen patterin vaarattomaksi. Siitä matka olisi jatkunut Nakkilaan, jossa aseet olisi otettu pois Härmälän taloon majoitetulta konekiväärikomppanialta ja paikkakunnan muilta venäläisiltä. Kauvatsan kahakan tai paraatin nimellä tunnetulla tapahtumalla oli kauaskantoiset seuraukset. Valkoiset katsoivat nyt parhaaksi suunnata pohjoiseen. Kokemäelle palanneet miehet päättivät neuvonpidon jälkeen lähteä suoraan kohti Kankaanpäätä. Jo 3. helmikuuta valkoiset päättivät vetäytyä myös Huittisista. Sielläkin olleet joukot suuntasivat Kankaanpäähän. Historiantutkija ja filosofian tohtori Tuomas Hoppu vahvistaa Kauvatsan kahakan vapaussotakytköksen. –Kyllä toimintaa voi varsin pitkälle kuvailla samanlaiseksi kuin se oli Pohjanmaalla. Eli pyrittiin venäläisten aseistariisumiseen. Mutta tällä seudulla toiminta olisi epäilemättä nopeasti johtanut myös yhteentörmäyksiin punaisten kanssa. En usko, että edes onnistunut venäläisten aseistariisunta olisi estänyt tätä. Hopun mukaan Kauvatsan kahakan suurin merkitys sisällissodan kannalta oli lopulta siinä, että kahakkaan osallistuneet suojeluskuntalaiset päätyivät suurelta osin valkoisten Pohjois-Satakuntaan muodostumassa olevan rintaman vahvistukseksi. –Valkoiset olivat täälläkin sodan alussa varsin tiukoilla ja tarvitsivat kaikki miehensä estämään punaisten etenemistä, Hoppu kertoo. Lähteet: L.I, Kaukamaa: Porin seutu itsenäisyystaistelun vaiheissa, Aarne Saarilehto: Kokemäen Suojeluskunta 1917–1942, Kauko Sipi: Sinivalkoista joukkovoimaa – Vapaaehtoista maanpuolustustyötä Kauvatsalla vuosina 1917–1944, Ari Vallin: Kapina Jokilaaksossa 1918, Tuomas Hoppu: Joki ja sen väki II – Kokemäen historia 1870–2010, Raimo Viikki: Suur-Huittisten historia IV, Turun Sanomat 16.9.1917, Aarne Kuurinmaan kirjoitus Kauvatsan kahakasta vuodelta 1937.