Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pakina: Hyönteismyrkyn lykkäsi

Hyönteisiä ei ole hyvä syödä. Ei edes kostoksi. Hyttysethän ovat syöneet meitä jo kauan, suorastaan verenimijöitä ovat olleet ja paarmat ovat oikein paloja haukanneet. Paholaisen otuksia! Siltä on apua huudeltu! Eikä ole kummoistakaan syömistä ihan tavalliset metsämuurahaiset eliskä kusiaiset. Toki jo kuusikymmentäluvun vähänamuisina aikoina ainakin Pomarkun lapset kastoivat pajukeppiä muurahaispesään ja sitten nuoleskelivat sitä. Tiedä sitten vaikuttiko se heidän kehitykseen. Taitaisivat olla itsepäisiä muutenkin. Ja ihan jokusilla itselleen hullun mainetta hankkivien oli yhteen aikaan tapana istahtaa kusiaispesään ja sitten pyytää vielä lehtikuvaajia paikalle. Ei siitäkään hommasta tasapainottunut talous eikä mielenterveys. Mutta monella suomalainen sisu siitä vielä sitkistyi jopa siikaislaiseksi asti. Ampiaiset ovat huonosti nautittavaa ruokaa. Ei ainakaan raakana kannata edes chiliharrastajan niitä nautiskella. Ensin turpoavat huulet kuin botoxia imeneillä, herttaisesti tatuoiduilla naisilla. Miehilläkään se ei kivalta näytä. Luullaan jotta on turpiinsa saanut, eikä pysty itse edes asiaa oikaisemaan kun on niin kieli turvoksissa. Jos on koko pää turvoksissa, niin luullaan alkoholin suurkuluttajaksi vaikka ei se oikein onnistu näillä nykyisillä 0,8 tilavuusprosentin korotuksilla. Kärpäsiä ollut keitoissa usein ja tarjoilijoilla hyvä selitys. Joten ei niitä sinne kannata vieläkään laittaa. Sirkkaleipiä ja sirkkapihvejä näkyi olevan jonkun kaupan muuten niin asiallisessa ruokavalikoimassa. Heinäsirkoista vissiin on jauhoa jauhettu ja sitten tyrkytetään sitä ihmisille muka terveellisenä ravintona. Mutta kyllä se on ainoastaan leipuri Sirkka tai joku muu ihanainen, joka kotimaisesta viljasta vääntää terveellistä leipää. Annetaan nyt hyönteisten olla ihan rauhassa vielä kun ei pula-aikaa ole kuin hiukan järjen puolella. Ei tässä tee yhtään mieli muurahaismakkaraa, ludelenkkiä, vaapsiaisvatkulia, ei mytiäismuhennosta, sudenkorentortillaa, koppakuoriaiskastiketta tai sontiaissoppaa. Nyt nälättää. Lähden hakemaan palviläskiä Huittisista, sanoi reilun ruuan harras ystävä O. Peltonen "Jos on koko pää turvoksissa, niin luullaan alkoholin suurkuluttajaksi.