Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kuokkavieraissa: Pieni, mutta vilkas seuralainen pitää Kari Pajuniemen liikkeessä joka päivä

Harjavaltalainen Kari Pajuniemi on aamupäivään mennessä ehtinyt jo lenkittää koiransa ja hörpätä kupin kahvia Kahvila Parkissa. Koiraansa isäntä kuvailee pieneksi ja vilkkaaksi, mutta vanhaksi mittelspitziksi. Koira täyttää ensi kesänä jo 13 vuotta, mutta lähtee joka aamu yhtä mielellään pitkälle lenkille. Lenkki kestää yleensä tunnin. –Harvoin se sitä lyhentää. Ei sitä haittaa pakkanenkaan, sillä on hyvä turkki. Kun pakkasta on yli 20 astetta, sitten se jo vähän nostelee tassujaan, Pajuniemi naurahtaa. Aamuisin koira herättää isäntänsä hyppäämällä ronskisti päälle. –Se hyppää mahan päälle ja nuolee naaman. Tänäänkin herättiin kuuden aikaan, mutta joskus sitä saa juksattua. Jos vähänkään liikahdan, se tulee heti, Pajuniemi kertoo. Koira on viisas ja tuntee kellon, mutta ei kuulemma kalenteria. Kun päiväpostin aikataulu muuttui Kreetalassa iltapäivästä alkuiltaan, koira oli ihmeissään. Se päätti, että pieni päivälenkki tehdään joka tapauksessa, oli posti laatikossa tai ei. Ainakin talon ympäri pitää päästä. Myös illalla koira vie isäntänsä tai emäntänsä ulos vielä puoleksi tunniksi. Harjavaltaan Pajuniemi muutti töiden perässä toukokuussa 1983. Kotoisin hän on Porista. Harjavaltaa hän kehuu mukavaksi maalaiskyläksi, kaupungin ja maaseudun välimuodoksi. –Harjavalta on vähän isompi maalaiskylä, jossa on enemmän palveluita, mutta on kuitenkin suhteellisen rauhallinen. Vaikka myös Pajuniemen puoliso on kotoisin Porista, karhukaupunkiin he eivät enää aio muuttaa. –Ei, kyllä me tänne jäädään. Ja pian tästä taas lähdetään mökille, Pajuniemi innostuu. Mökki on Virroilla, ja siellä vietetään melko paljon aikaa. Siellä on aina tekemistä, mutta mikään työleiri se ei ole. Kahvit juotuaan Pajuniemi aikoo poiketa vielä naapurissa olevaan kirjakauppaan. –Täytyisi vielä mennä hakemaan viimeinen joululahjani, Pajuniemi toteaa ja näyttää lahjaksi saamaansa lahjakorttia. Sillä hän aikoo ostaa jonkin hyvän dekkarin, jos sattuu löytämään. –Luen aika paljon. Ja kun siellä mökillä hypätään jatkuvasti, sadepäivien varalle pitää olla lukemista! Kuokkavieraissa-sarjassa toimittaja lyöttäytyy erilaisiin seurueisiin jutustelemaan ja kuuntelemaan, mikä milloinkin puhuttaa.