Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Mustakynän pakina: Hätäapua Kauvatsalta – Järjestetään ylivelkaisten leirikoulutusta

Ylivelkaisten määrä lisääntyy huolestuttavasti. Huolestuttaa, mistä pikavipparit saavat rahansa takaisin. Tappiollinen asiakas on tappiollinen vaikka muilta saisi kuinka paljon korkoa. Kuka maksaa? No, se maksaa joka viimeiseksi maailmaan jää, mutta on sillä rassukalla varmaan orpo olo. Oikein sääliksi käy. Sääliksi käy myös ylivelkaisia, mutta pois se sairaus ja tilalle toimintaa. Kun täällä Kauvatsalla väki on niin nuuk… siis talousasioissa erittäin järkevää ja ahkeruudessaan suorastaan ylikunnossa – kuin myös ruokatalous on kohdallaan – niin hätäapuna ylivelkaisille voitaisiin perustaa semmoisia leirikouluja. Seuratalolle vaikkapa majoittuisi sata henkeä. Kierrätyskeskuksista kaappaisimme heille muotivaatteita ja pihalla porukalla keittelisimme hernekeittoa, väliin jopa pataljoonakeittoa. Ohraryynivelli olisi kovinkin korjaavaa ylivelkaisten stressaantuneille mahalaukulle. Eri vuodenaikoina järjestettävät leirit painottuisivat halvan ruuan hankintaan. Uusavuttomimmat metsästäisivät ruokaa eri seurakuntien leipäjonoista ja Kokemäen kierrätyksen leipähyllystä. Uusavulliset elvyttäisivät vanhakonstikkaiden kanssa ruuan hankintaa luonnosta. Se olisi metsästystä, kalastusta, marjanpoimintaa ja yrttijuurienkeruuta. Puutarhaviljely sopisi ohjelmistoon niin kuin nyrkki pikavipinmyöntäjän silmään. Nauriinviljely kun jälleen heräteltäisiin ja naurishaudat viriteltäisiin, niinpä pian nähtäisiin urheilukentän laidalla naurissurvosta nauttineita eli kahuvattaisia laavulla lepäilemässä. Muitakin vihanneksia viljeltäisiin ja paljon myös maustekasveja. Mutta kannabista ei kasvatella. Sen myynnistä voisi kyllä velka vähän aikaa vähetä, mutta sitten vähenisi vapauskin, joka on kaikista tärkeintä, ainakin kesällä ja Kauvatsalla. Moni ylivelkainen voisi elellä Kauvatsalla pidempääkin, ja näin aktiivimalli työttömälle täytyisi kuin itsestään. Aika kuluisi ja varjot venyisivät, ja takuusäätiöstä voisi tulla monelle suotuisa saneerauspäätös, jos onnistuisivat vielä pitämään näppinsä erossa täkäläisestä valokuituyhteydestä. Siihen ei kykene ainakaan jo hivenen kauvatsalaistaloudellisesti suuntautunut O. Peltonen