Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Hartauskirjoitus: Velkasi on maksettu

Opiskeluajoilta muistan pari kaveria, jotka silloin tällöin pyysivät vippiä. Ei suuria summia, mutta opiskelijan budjetissa pienikin on suurta. Toinen maksoi velkansa kun pystyi, joskus hitaammin, mutta maksoi kuitenkin. Toinen lyhenteli joskus jotain, mutta useimmiten oli kysymässä uutta vippiä, ennen kuin edellinen oli kuitattu. Joskus jotain jäi maksamattakin, ja niinpä lainaaminen alkoi tuntua vaikealta. Tokihan itsellänikin oli rahoille käyttöä. Myös sunnuntain evankeliumissa kerrotaan rahan lainaamisesta, hiukan eri mittakaavassa. Rahanlainaajalla on kaksi velallista, toinen on velkaa parin kuukauden, toinen jopa parin vuoden palkan verran. Kumpikaan ei pysty maksamaan omaa velkaansa. Sitten tapahtuu jotain odottamatonta: heidän rahanlainaajansa antaa kaikki velat anteeksi. Nykyrahassa puhuttaisiin kymmenistä tuhansista, mutta niin vain miehet saavat aloittaa puhtaalta pöydältä. Sunnuntaina puhutaan myös sellaisesta velasta, jota ei voi kuitata rahalla. Puhutaan siitä, miten ihminen on tehnyt väärin. Me jäämme velkaa silloinkin, kun loukkaamme toista ihmistä, eikä tuota velkaa voida kuitata rahalla. Jopa maailmassa, jossa melkein kaikki on ostettavissa, on asioita, joita ei rahalla korjata. Kiusatun traumat eivät katoa rahalla, välinpitämättömyys tai pahuus toista kohtaan ei korvaudu rahalla. Silti tuonkin velan voi saada anteeksi. Sunnuntaina kuulemme kuvauksen siitä, kuinka Jeesus kohtasi naisen, joka oli tehnyt virheitä elämässään. Häntä voitaisiin kutsua myös syntiseksi. Kun hän tuli katuen Jeesuksen jalkojen juureen, Jeesus sanoi hänelle: ”kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu, uskosi on sinut pelastanut”. Usko pelastaa, ja kaiken voi saada anteeksi. Nyt kun elämme paaston aikaa, me voimme kääntää katseemme menneeseen ja kysyä itseltämme, kuinka paljon meillä on velkaa, joka olisi mukava saada anteeksi korkoineen kaikkineen. Kirkkovuodessa kuljemme kohti hetkeä, jossa velkamme otetaan meiltä pois. Pääsiäisenä meidän velkamme kuitattiin!