Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Puheenvuoro: Katkeruuden tunne kirvelee – mutta ei johda kapinaan

Sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat saaneet monet pohtimaan nyky-yhteiskuntaamme. Koetaanko nykyään sellaista epäoikeudenmukaisuutta, joka aikanaan toimi sisällissodan sytytysaineena? Kuinka paljon keskuudessamme on ihmisiä, jotka olisivat valmiita nousemaan barrikadeille vaatimaan oikeuksiaan? Moniko puristaa nyrkkiä taskussaan pettyneenä osaansa ja elämäänsä? Elintasomme on aivan toinen kuin sata vuotta sitten. Suomen köyhät ovat kansainvälisesti mitattuna hyvin toimeen tulevan keskiluokan vaiheilla. Köyhillä on asunnot, ruokaa, monella autokin. Näin voi yleistäen sanoa. No kuuluuko epäoikeudenmukaisuus sitten meillä menneisyyteen? Tästä voi olla montaa mieltä. Yleisesti ottaen yhteiskunta huolehtii hyvin heikommistaan, mutta väliinputoajiakin on. Osa ihmisistä on tiukoilla myös siksi, ettei halua tai osaa hakea hänelle kuuluvaa tukea. Minulle soitti eläkkeellä oleva leskirouva, joka tuskaili suuren sähkölaskunsa kanssa. Hän oli harmissaan kun nykyään ei riitä, että maksaa sähköstä, vaan suuri osa laskusta on siirtomaksua, jota ei ennen ollut. Nainen oli saanut juuri laskunsa maksettua, mutta kovin tiukkaa se teki. Eikä seuraava lasku tule olemaan pienempi. Nainen oli siinä käsityksessä, että ulkomaiset yhtiöt, joille suomalaista yritysomaisuutta on myyty, riistävät häntä ja muita sähkön kuluttajia. Tuskin häntä lohdutti, kun kerroin hänen sähköyhtiönsä olevan vankasti suomalaisessa omistuksessa. Eikä sekään, että siirtomaksuista kertyvillä varoilla uudistetaan sähköverkkoa. Kun eläminen tulee niin kalliiksi, ettei eläke tai palkka riitä, ei ole ihme jos epäoikeudenmukaisuuden tunteet nousevat pintaan. Tunteet ovat aitoja, vaikka tilannetta yrittäisi järjellä muuksi selittää. Pitäisikö ihmisen siis muuttaa pois kotoaan, jos ei pysty sitä ylläpitämään? Varmaan pitäisi, mutta ei se oikeudenmukaiselta tunnu. Kuka sitten on Suomessa huonoimmassa asemassa? Ja kuka saattaisi ryhtyä provosoituna kapinaan? Olisiko se työtön, joka ei pääse sairauseläkkeelle, vaikka ei pysty enää tekemään työtä? Vai olisiko se nuori pätkätyöläinen, jonka tulevaisuus on vuodesta toiseen epävarmaa? Vai kenties ulosotossa elävä entinen yrittäjä, joka on menettänyt omaisuutensa konkurssissa? Vai olisiko se eläkeläinen, joka kituuttaa loppuelämänsä liian pienellä eläkkeellä? Kapinaa ei ole näköpiirissä, eivätkä suomalaiset kovin herkästi edes korota ääntään vaatiakseen oikeuksiaan. Voisi sanoa, että eniten hiljaa ovat ne, joilla menee kaikista huonoimmin. Enemmän äänessä ovat sinänsä hyvin toimeen tulevat ihmiset, joiden saavutettuihin etuihin kosketaan. Vaikka kapinaa ei ole näköpiirissä, pitää tarkkaan miettiä, miten yhteiskunnan hyvää jaetaan. Raha kelpaa kaikille, mutta valtiolta sitä riittää vain kipeimmin tarvitseville.