Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pääkirjoitus: Ahneus voittaa yllättävän helposti harkintakyvyn

Poliisi on tällä viikolla varoitellut suomalaisia niin sanotuista Hongkong-petoksista. Kyseessä on ilmiö, jossa ihmisiä on harhautettu maksamaan suuria rahasummia ulkomailla toimiville huijareille. Poliisi on viiden vuoden kuluessa kirjannut noin 70 rikosilmoitusta ulkomaisista sijoituspetoksista. Yhteensä suomalaiset ovat menettäneet näissä rikoksissa noin viisi miljoonaa euroa. Poliisin mukaan ihmisiin on otettu yhteyttä puhelimitse ja näiltä on kyselty varallisuuteen ja sijoitustoimintaan liittyviä asioita. Englanniksi käytyjen keskustelujen aikana vastaaja on saanut tarjouksen tuottavasta sijoitusmahdollisuudesta ulkomaiseen yhtiöön. Sijoituksille on luvattu jopa 10–20 prosentin tuottoa. Ihmiset ovat puhelinkeskustelun perusteella maksaneet usein Aasiassa sijaitseville pankkitileille jopa kymmeniä tuhansia euroja. Poliisin mukaan tyypillistä on ollut, että maksajilta on vielä muutaman viikon sisällä pyydetty lisäsijoituksia tai maksuja sijoitettujen varojen vapauttamiseksi. Poliisi kehottaa ihmisiä suhtautumaan tällaisiin yhteydenottoihin maalaisjärjellä. Isojen tuottojen lupaamiseen lyhyessä ajassa pitäisi suhtautua varoitusmerkkinä. Onkin hämmästyttävää, että ihmiset ovat niin hyväuskoisia, että lankeavat tällaisiin petoksiin. Ilmeisesti ahneus hämärtää selkeää ajattelua. Pienenä lohtuna ikävässä rikollisessa toiminnassa voi pitää sitä, että tällaisiin sijoituksiin liikenevät rahat ovat epäilemättä maksajalle varsin ylimääräistä rahaa.