Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Ari Prinkkala toivoisi kaikkien ajavan Kokemäellä kaupungin yhteistä etua – aina se ei syytä tai toisesta onnistu

Kaupunginvaltuutettu Ari Prinkkala (sd.) tunnetaan Kokemäellä miehenä, jolla on ystäviä yli puoluerajojen. Parhaiden ystävien kanssa on helppo sekä itkeä että nauraa. Vihamiehistään hän ei osaa sanoa mitään, mutta myöntää, että toisten kanssa yhteistyö sujuu paremmin kuin toisten. Hän kertoo saaneensa joskus jopa moitteita siitä, että tietää asioista vähän liikaa. –Satun tuntemaan myös kaupungin työntekijöitä ja ihmisiä joka tehtaasta ja laitoksesta. Tiedän kyllä, mitä Kokemäellä tapahtuu. Olen hyvin sosiaalinen ihminen, Prinkkala nauraa. Se häntä kuitenkin harmittaa, että puoluekantojen merkitys nousee päätöksenteossa joskus liian suureksi. –Se on rasite. Kaikkien pitäisi ajaa Kokemäen etua ja tehdä töitä kokemäkeläisten parhaaksi. Aina välillä törmää kuitenkin siihen, että oma tai jonkun sukulaisen tai tutun etu menee edelle. Joskus on myös vähän sellainen henki, että koska asiat on 40 vuotta tehty tietyllä tavalla, samalla tavalla ne pitää tehdä vieläkin. Täytyy kuitenkin muistaa, että silloin Kokemäellä oli 10 000 asukasta, nyt on 7 000. Kunnallispolitiikassa Prinkkala on ollut mukana 16 vuotta. Sosialidemokraattisen aatteen hän sai verenperintönä, sillä sekä hänen äitinsä että isoisänsä ovat olleet SDP:n kunnallisvaaliehdokkaita. Puoluekanta onkin ollut Prinkkalalle aina itsestäänselvyys. –Opin jo kotona sen, että pienimmistä ja heikoimmista täytyy pitää huolta. Olin 36-vuotias, kun äiti kuoli ja 45-vuotias, kun isä kuoli. Olen meidän sukumme vanhin, Prinkkala hymähtää. Nuorena miehenä Prinkkala opiskeli rakennusmieheksi. Rakennusalalla hän teki töitä viisi vuotta, kunnes siirtyi perunajauhotehtaalle prosessitöihin. Vuosituhannen vaihteessa hän pääsi oppisopimuksella Styrochemille ja valmistui kemian prosessinhoitajaksi. Työt jatkuivat niin kauan kunnes yritys lakkautti Kokemäen tehtaan ja siirsi toimintonsa Porvooseen. –Oli kovaa hommaa tapella luottamusmiehenä omaa työnantajaa vastaan, että tehdas olisi saatu pidettyä Kokemäellä, Prinkkala muistelee. Hän onkin seurannut mielenkiinnolla Freyjan ja sittemmin Catrock Chemicalsin kujanjuoksua. Prinkkala toivoo, että tehdas menestyisi – eikä vähiten sen takia, että se merkitsisi samalla vuokratuloja kaupungille. Styrochemin jälkeen Prinkkala ehti opiskella vielä sisustajan ammattitutkinnossakin, mutta haaveet alan töistä oli pakko haudata kalastusreissulla sattuneen haaverin jälkeen. Polvet eivät enää kestä. –En sano, että ompelisin verhoja, mutta tapetoisin, maalaisin ja laatoittaisin, jos vain paikat antaisivat myöten. Mutta neuvon kyllä mielelläni, aina tarvitaan työnjohtajaa, Prinkkala nauraa. Kokemäellä väännetään nyt kättä uudesta päiväkodista. Suunnitelmia Prinkkala ei aio hyväksyä kyselemättä. –Ennen kuin tehdään minkäänlaista ratkaisua, meidän pitää saada sellainen selvitys, josta käy ilmi, mitä Peipohjan koululle, Peipohjan päiväkodille, Tulkkilan päiväkodille ja Risten koululle tehdään. Samoin kaikille niille rakennuksille, joista on päätetty luopua. Se on valtava kiinteistömassa. Prinkkalan mielestä Peipohjan päiväkoti pitäisi peruskorjata, mutta sitä ei kannata laajentaa. Risten koulu toimisi remontin ajan hyvänä väistötilana. Jos kuitenkin käy ilmi, ettei päiväkotia enää kannata korjata, Prinkkala rakennuttaisi kaupungille oman päiväkodin. Ei kuitenkaan niin suurta kuin on suunniteltu, vaan hän antaisi yksityisen rakentaa toisen. Silloin vanhemmilla olisi vaihtoehtoja ja valinnanvaraa. Syntyperäinen kokemäkeläinen. Kotoisin Ylistarosta, asuu Säpilänniemessä. Kesämökki Huittisten Loiman kylässä. Viiden lapsen isä ja viiden lapsenlapsen pappa. Lapsista kaksi asuu yhdessä isänsä kanssa, muut ovat maailmalla. Jöötä Prinkkalan talossa pitää tiibetinspanieli Bruno. Koulutukseltaan rakennusmies ja kemian prosessinhoitaja. Omistaa 49 prosenttia Café Unosta. Valtuustossa kolmatta kautta, kaupunginhallituksessa toista kautta. Mukana myös maakuntavaltuustossa, SDP:n puoluevaltuustossa ja Sataedun hallituksessa. Täyttää 2. maaliskuuta 50 vuotta. Juhlii syntymäpäiväänsä yhdessä ystäviensä kanssa.