Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Peipohjan alamäki – Kaupallinen kilometri kutistui nukkumalähiöksi

Siitä on 25 vuotta aikaa, kun Satakunnan Kansan toimittaja Ilari Tapio teki reportaasin hiljentyneestä Peipohjasta. Toimittaja kuvaili ennen niin vilkkaan kylän hiljentyneen suljettujen ovien taajamaksi. Peipohjaa autolla kiertänyt toimittaja löysi paljon tyhjiä näyteikkunoita ja suljettuja ovia, mutta toki vielä palveluitakin: Marmara Kebabin, osuuspankin konttorin, apteekin, Tsemppi Frendi -kuntosalin ja neljä parturi-kampaamoa. Entisen T-Market Kympin ovesta hän löysi uskoa luovan lapun, jossa K-Kotipirkan Martti ja Hilkka kertoivat avaavansa uuden elintarvikeliikkeen tuota pikaa. Neljännesvuosisata sitten, suuren laman loppumetreillä, oli varmaan vaikea uskoa, että Peipohja voisi enää mennä paljon alaspäin. Toisin kävi, menetettävää oli vielä yllättävän paljon. T-Market Kympin vuonna 1993 korvannut K-Kotipirkka ei ehtinyt kauan peipohjalaisia palvella. Halli jäi tyhjilleen, kun Kokemäen keskustassa, muutaman kilometrin päässä, käytiin kovaa kilpaa isojen ruokakauppojen kesken. Kotipirkalle jääneet muruset eivät kauppiaspariskuntaa elättäneet ja niinpä Kesko pani hallin myyntiin jo seuraavana vuonna. Koko ikänsä Peipohjassa asuneella Pia Marjasella on lapsuudesta omakohtainen mielikuva Peipohjan alamäen alkamisesta. –Se tapahtui silloin, kun T-Market Kymppi avattiin. Pian sen jälkeen kaikki pienet kaupat loppuivat – ja lopulta myös marketti. –Kioski jatkoi vielä vähän aikaa. Voi tietysti olla, että ne olisivat loppuneet muutenkin, Marjanen tuumaa. Peipohja jäi ilman ruokakauppaa, mutta autioiden vuosien jälkeen päivittäistavarakaupan halliin muutti vetonaula, joka tunnetaan nykyään ympäri maakunnan. Tavara ei ole Kympin tai Kotipirkan tuoretta, vaan enemmänkin nurkkiin unohtunutta. Siitä ihmiset pyrkivät eroon Tuohitori-kirppiksellä. Kirpputorimuistoja liittyy muihinkin rakennuksiin Peipohjassa, parhaimmillaan niitä oli rivissä radan molemmin puolin. Paljon on Peipohja muuttunut veteraanikuntapoliitikon Tarmo Mäkelän muistamana aikana. Mies on asunut ikänsä Haanmäessä ja muistaa, kuinka Peipohjan raitilla oli kilometrin matkalla 17 eri liikelaitosta: kauppaa, pankkia, postia, kioskia ja niin edelleen. Silloin elettiin 1960-luvun puoliväliä. Niistä ajoista maailma on muuttunut paljon. Marmara Kebabin useimmat ovat jo unohtaneet, mutta vanhemmat ihmiset muistavat Peipohjan asemaravintolan. Sen sulkemisesta tosin tulee syksyllä kuluneeksi jo 30 vuotta. Sulkemisensa aikaan asemaravintola tosin toimi Kokemäen asemalla. Vuodesta 1895 aseman seinässä ollut Peipohjan kyltti vaihdettiin Kokemäkeen kesäkuun ensimmäisenä päivänä 1984. Näin kaupunki sai toivomansa nimikkoaseman. Peipohja oli vuosikausia ilman ravintolaa, mutta syksyllä 2011 sellainen taas saatiin. Se on vähän eri maata kuin takavuosien Putki-Pub. Arkisin keskipäivällä auki olevaa opetusravintola Ruukkua pyörittää Sataedu, tuttavallisemmin Peipohjan Ammattikoulu, jota nimeä oppilaitos kantoi vuoteen 1987. Tuore apteekkari Sirkkaliisa Rissanen olisi lopettanut Peipohjan sivuapteekin jo vuonna 1992, mutta jäykkä laki ei antanut myöden. Sivuapteekkia ei saanut lakkauttaa ilman sosiaali- ja terveyshallituksen lupaa. Reseptejä ja liikevaihtoa oli vielä tarpeeksi toiminnan pyörittämiseen. Laki muuttui – ja apteekkari päätti lopettaa toiminnan Peipohjassa syyskuun lopussa 1998. Kävi kuitenkin niin erikoisesti, että kun Lääkintälaitos kyseli muilta apteekkareilta kiinnostusta hoitaa apteekkia Peipohjassa, innostui Äetsän silloinen apteekkari Robert Järnström asiasta. Hän keksi kysyä kaupunginvirastosta, mihin asti Peipohja ulottuu. Kaupungilla tutkittiin karttaa, jossa Peipohjan kaava puskee melkein keskustaajaman kylkeen. Niin Äetsän apteekkari pääsi avaamaan apteekin Ruokavaraston talossa Suokkaalla, helmikuussa 1999. Monien mielestä uusi sijainti ei ollut oikeasti Peipohjassa, mutta kelpasi viranomaisille. 1990-luvun laman jälkimainingeissa Kokemäen kaupunki karsi monen muun kunnan tavoin palveluverkkoaan. Peipohjassa säästöt iskivät lapsiin ja vanhuksiin. Näitä sanottiin olleen erityisesti vuonna 1993 lakkautetun kirjaston ja seuraavana vuonna suljetun neuvolan asiakkaissa. Pia Marjanen muistaa, että kirjaston lopettaminen oli aikanaan iso asia. Sitä hän oli käyttänyt paljon. Paljon myöhemmin koulun loppuminen oli toinen harmituksen aihe, kun lapset joutuivat siirtymään Tulkkilaan kouluun. Oma osuuskassa Peipohjassa oli ollut jo vuodesta 1922. Se yhdistyi Kokemäen Osuuskassan kanssa vuonna 1948. Peipohjan konttorin taru loppui Kokemäen Osuuspankin säästökuuriin helmikuussa 1997. Sen verran koville konttorin lakkauttaminen otti, että osa pankin asiakkaista äänesti jaloillaan – ja siirtyi toisen pankin asiakkaiksi. Peipohjassa valinnan varaa ei toki enää ollut. Posti ja Postipankki olivat loppuneet toukokuussa 1991, ja Suomen Säästöpankki sulki Peipohjan konttorinsa vuoden 1992 lopussa. Kaupunginvaltuutettu Terhi Nevala muistaa jääneensä kaipaamaan Säästöpankkia, jonka konttorissa Peipohjassa hän nuorena asioi. Toki myös monet lopettaneet kaupat ovat jääneet mieleen. 25 vuotta sitten taivasteltiin huonokuntoista Kesoilin huoltoasemaa, joka näkyi valtatielle. Myöhemmin samoilla nurkilla ehti toimia ST1:n jakeluasema, joka joutui lopettamaan uusien risteysjärjestelyiden vuoksi. Sama kohtalo taisi olla Peipohjan Teboililla, joka sekin purettiin. Kokemäen rautatieasema hiljeni vuosituhannen lopulla, kun aseman miehitys loppui. Matkalippuja asemalla myytiin vuoden 1998 loppuun, ja odotustiloihin pääsi vielä toukokuussa 1999. Tyhjällä asemalla harjoitteli jossain vaiheessa Karelia-teatteri ja lopulta asema myytiin yksityiselle. Rakennus oli pitkään huono käyntikortti Kokemäelle, koska sen maalipinta pääsi pahaan kuntoon. Lopulta asema maalattiin. Junat sentään pysähtyvät edelleen. Peipohjan koulun lopettaminen oli alueen asukkaille kova pala. Yli sadan oppilaan koulun sulkeminen tuntui järjettömältä. Tulkkilan koulu oli kuitenkin kiilannut peruskorjausjärjestyksessä edelle. Sinne remontoitiin riittävästi tilaa myös peipohjalaislapsille. Koulu sulki ovensa vuonna 2016. Jo edellisellä vuosikymmenellä toimintansa lopetti satavuotisen historian omannut Räisälän kansanopisto. Se meni konkurssiin vuonna 2009. Teollisuuden työpaikat ovat säilyneet Peipohjassa hyvin, vaikka rakennemuutoksen voi tällä alalla katsoa alkaneen jo Kleemolan Leipomon muutosta Ulvilaan. Kiviveistämön konkurssi kirpaisi, mutta Peiron porskuttaa edelleen, samoin alati laajentunut Lehtosen Konepaja. Etenkin viimemainittu hallitsee Peipohjan nykyistä julkikuvaa rautatielle päin. Mutta tulevaisuus , miltä se Peipohjassa näyttää? –Huonolta näyttää, toteaa Pia Marjanen. Toivoa voisi olla, jos pikatien varteen saataisiin jotain toimintaa. Siihen ajatukseenhan on nyt vähän herätty. Marjasen mukaan myös asutusta voisi houkutella valtatien lähistölle. Peipohjasta on helppo ajella töihin vaikka Poriin, Huittisiin tai Euraan. Terhi Nevalan ajatukset ovat vähän samansuuntaisia. –Voisi tulevaisuus näyttää paremmaltakin. Täällä on paljon tyhjiä rivitaloasuntoja ja kerrostaloissakin on tilaa. Väkeä tänne tarvittaisiin lisää, silloin tulevaisuuskin näyttäisi paremmalta. Nevala toivoo, että Sataedu ja päiväkoti säilyisivät jatkossakin Peipohjassa. Tarmo Mäkelä ei ole menettänyt toivoaan Peipohjan suhteen. –Kyllä se vähintään tällaisena jatkuu, hän vakuuttaa, vaikka pitääkin koulun menettämistä ilman muuta suurimpana kielteisenä asiana alueen kehitykselle.