Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kolumni: Ruisleipä, huumeet ja takin selkämyksen tunnus – tämän kaiken muistan Peipohjasta

Tein Sydän-Satakuntaan juttua Peipohjan alamäestä, siitä miten vilkas, rautatieaseman ympärille aikanaan rakentunut taajama on viime vuosikymmeninä hiljentynyt. Aihe oli ehkä lähtökohtaisesti synkkä, mutta arkistojen penkominen oli hauskaa. Monenlaisia muistikuvia palautui mieleen, yllättävän helposti asiat unohtuvat. Vaimonkin kanssa piti jostain asiasta vääntää. Peruspeipohjalaisena hänenkään muistikuvansa eivät olleet täysin kirkkaita. Pystyin nokittamaan arkistotiedoilla. Oppikouluajoilta 1970-luvulta muistan, että peipohjalaisuus eli vahvana. Kyllä koulukavereistakin tiesi, jos he olivat Peipohjasta. Peruskoulun yläasteella meille opetti äidinkieltä Hely Lenni-Taattola . Mieleeni on jäänyt elävästi hänen tuntinsa, jolla puhuttiin huumeista. Muistan opettajan kysyneen meiltä oppilailta, olimmeko me koskaan törmänneet huumeisiin. Yhtään kättä ei noussut. Sitten opettaja innostui kertomaan, että Kokemäelläkin on paikka, jossa kuuleman mukaan oli myyty huumeita. Se paikka oli Peipohjan asema. Siitä lähtien mieleeni piirtyneenä on ollut kuva pitkätukkaisesta, poolopaitaan ja rotsiin pukeutuneesta nuoresta miehestä, joka odottaa sätkä huulessa aseman nurkalla ostajia. Aseman ohella Peipohjasta tuli kai noihin aikoihin erityisesti mieleen Kleemolan leipomo. Sen ruisleipä oli tuttuakin tutumpaa, taisi olla varsin suosittua muuallakin maakunnassa. Heikin myymälä on jäänyt mieleen hauskoista mainoksista. Käsistään taitava kauppias Heikki Ajanko taiteili mainokset itse. Aina silloin tällöin kuuluu peipohjalaisten kertovan tarinaa Suomen kartasta, johon oli merkittynä suurin piirtein Helsinki, Turku, Tampere – ja Peipohja. Varmaan näissä jutuissa muistellaan moniakin eri karttoja, mutta eikös lättähattujunien seinällä ollut sellainen kartta, jossa oli merkittynä Peipohja, mutta ei Kokemäkeä? Varsinaisia Peipohjan mannekiineja olivat vuosikymmenien ajan ammattikoulussa opiskelevat pojat. He käyttivät jonkinlaista verryttelypuvun takkia, jonka selkämyksessä oli koulun P-tunnus. Se oli hyvin erottuva. Takit olivat viininpunaisia – vai oliko niitä myös tummanvihreinä? Tytöillä ei kai vastaavia ollut? Eivät Peipohjan ongelmat mitenkään erityisiä ole. Samanlaisen alamäkistoorin voisi kirjoittaa lähes mistä tahansa maaseudun taajamasta. Menetykset kertovat rakennemuutoksesta, siitäkin, että niitä entisiä peipohjalaisia on aivan liikaa – ympäri maan ripoteltuna. "Varsinaisia Peipohjan mannekiineja olivat …ammattikoulun pojat.