Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Uudella kirjastonjohtajalla on aina monta kirjaa kesken

Huittislainen Anette Kylä-Liuhala ei ole koskaan arkaillut poistua omalta mukavuusalueeltaan ja tarttua uusiin, erilaisiin töihin. Hän on ollut Isossa-Britanniassa au pairina ja Huittisissa myyjänä, digitoinut kirjastossa kotiseutuaineistoa, ohjannut teatterissa näyttelijöitä ja liikuntasalissa voimistelijoita. Vuoden alussa hän aloitti koulunkäynnin ohjaajana Sallilan koulussa, ja vielä kevään aikana hän siirtyy Kokemäen kaupungin kirjastonjohtajaksi. –Täytyy pitää itsensä liikkeessä! Jokainen työ opettaa jotakin, ja haluan oppia koko ajan lisää, Kylä-Liuhala toteaa. Kirjastossa Kylä-Liuhala on aina ollut kuin kotonaan. –Muistan jo lapsuudesta sen, että kirjastossa oli kaikki mitä tarvitsin. Ajattelin, että täällä viihdyn, ja täällä tykkään olla. Lapsena aika ei koskaan tullut pitkäksi, sillä opin lukemaan jo paljon ennen kuin menin kouluun. Olen aina ollut lukutoukka. Kirjastoala oli itsestään selvä valinta myös silloin, kun Kylä-Liuhala lähti opiskelemaan Tampereen yliopistoon. Hänellä oli selkeä tavoite päästä kirjastoon töihin. –Pääaineeni oli informaatiotutkimus. Maisterivaiheessa innostuin myös hallintotieteistä ja aloin opiskella kunta- ja aluejohtamista. Aloin miettiä, että ehkä joskus voisin jotain kirjastoa johtaakin. Sain yliopistosta hyvät eväät. Kotikaupunkinsa kirjastossa Kylä-Liuhala on ollut töissä kahdesti. Vuorotteluvapaan sijaisuuden lisäksi hän teki hanketyötä, joka liittyi kotiseutuaineiston digitointiin. Samalla Huittisten kaupunki sai verkkosivuston Ympyrähulluista Hirvenpäähän. Kokemäessä Kylä-Liuhalaa kiinnosti paitsi tietysti sijainti, myös se, että kaupunki on hänelle vanha tuttu. Hänen miehensä Kai Kylä-Liuhalan äiti on kotoisin Säpilästä. Uuden työn aloittamista helpottaa se, että sekä Huittinen että Kokemäki ovat osa Satakirjastoa. Satakirjaston periaatteet ja toimintatavat ovat siis jo tuttuja, samoin kirjaston kokoelmat. –Esimerkiksi Pirkanmaalla on ihan eri systeemit ja tavat toimia. Mutta millaisen jäljen uusi kirjastonjohtaja haluaa Kokemäen kirjastomaailmaan jättää? Kylä-Liuhalaa kysymys naurattaa. –Täytyy yrittää hillitä itseään vähän ja kuulostella, mitä työntekijät haluavat tuottaa ja mitä kuntalaiset toivovat. En lähde ihan mitä tahansa häröilemään, ellei ketään kiinnosta. Kirjastonjohtaja uskoo kuitenkin, että hänellä on työssään paljon annettavaa. –Toivon, että kirjasto pystyisi tuottamaan myös muunlaista kulttuuria. Jotain niillekin, jotka eivät ole kiinnostuneita lukemisesta. Nuoret on yksi kohderyhmä, jonka uusi kirjastonjohtaja toivoisi innostuvan lukemisesta. –En usko, että peli on vielä menetetty. Täytyy vain saada tempaistua heidät siihen maailmaan. Kirjavinkkaus on yksi oivallinen apukeino, mutta toinen voisi olla tenkkaus eli kirjavinkkaus teatterin keinoin. Siitä Kylä-Liuhala on tehnyt myös pro gradunsa. Hän valitsi Pellonpuiston yläkoulun kaikille ikäluokille 5–6 kirjaa, luki ne läpi ja dramatisoi kirjoista herkullisimmat kohdat yhdessä Teatteri Taikayön kanssa. –He istuivat ja katsoivat hiirenhiljaa esityksiä. Näin saimme heidän mielenkiintonsa herätettyä. Kylä-Liuhala tietää silti, että lukemisen kulttuuri opetellaan jo kotona. Siksi hänkin lukee edelleen lapsilleen kirjoja, vaikka lapset osaavat lukea myös itse. Yhteinen lukutuokio on samalla äidin ja lasten yhteistä aikaa. Omalla yöpöydällään kirjastonjohtajalla on vino pino kirjoja. Hän kertoo lukeneensa kaikkea mahdollista Laila Hirvisaaresta Harry Potteriin , mutta parhaiten hän rentoutuu dekkareita lukiessaan. –Scifiin voisin yrittää tutustua seuraavaksi, hän lupaa varovasti. Asuu miehensä Kain sekä lastensa Pihlan, 8, ja Aarnin, 6, kanssa Huittisten Leppäkoskella. Valmistui Tampereen yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2015. Vielä toistaiseksi töissä koulunkäynnin ohjaajana Sallilan koulussa. Aloittaa kevään aikana Kokemäen kirjastonjohtajana. Ohjaa näyttelijöitä Teatteri Hirvenpäässä ja voimistelijoita Huittisten voimistelu ja liikunta -yhdistyksessä. Kirjoista suurimman vaikutuksen häneen on tehnyt Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Se sekä itketti että nauratti. "Lapsena aika ei koskaan tullut pitkäksi, sillä opin lukemaan jo paljon ennen kuin menin kouluun. Olen aina ollut…lukutoukka."