Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Johanna Jaakkola ryhtyi hevostilan emännäksi 15-vuotiaana – kilpailu-ura katkesi vaikeaan putoamiseen

Oli arki tai pyhä, Jaakkolan rusthollissa aamut alkavat aina samalla tavalla. Tilan hevoset pitää viedä ulos, ruokkia ja juottaa. Sen jälkeen on siivottava hevosten karsinat, mikä kestää päivästä riippuen kolmesta neljään tuntiin. –Paikat pyritään pitämään siisteinä. Siistimpääkin saisi olla, mutta kun vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken, Johanna Jaakkola toteaa. Jaakkolan rustholli on äidin ja tyttären yhteinen yritys, jossa kumpikin tekee töitä aamusta iltaan. Välillä räiskyy, se on molempien myönnettävä. –Isä sanoi aina, että ajattele ensin, sano vasta sitten. En ole vielä oppinut, Johanna nauraa. Tallien siisteys on yksi niistä asioista, joista äiti ja tytär ottavat yhteen. –Molemmilla on oma tapansa tehdä, mutta me olemme molemmat samanlaisia jästipäitä. Teemme hyvin yhteen, mutta välillä kolisee, Johanna kertoo. Äiti Eija Jaakkola on samaa mieltä. –Minä pidän paikat siistinä, Johanna ei – mutta hänellä on mielettömän hyviä ideoita. Johanna on ratsastuskoulun keulakuva ja kassamagneetti, minä pidän jöötä, äiti kertoo. Johannaa luonnehdinta hymyilyttää. Hän myöntää olevansa leijailija, se leväperäisempi osapuoli. Äiti on järkevä ja suoraviivainen. Ehkä siksi myös työnjako yrityksessä on selvä. Eija huolehtii yrityksen raha-asioista, kirjanpidosta ja markkinoinnista, Johanna opettaa ratsastajia ja huolehtii hevosten hyvinvoinnista. Talli- ja peltotöihin osallistuvat molemmat. Ratsastuskoulu sijaitsee Nakkilassa, Jaakkolan vanhalla sukutilalla. Se on ollut saman suvun omistuksessa jo vuodesta 1698, ja Johanna on tilan kymmenes isäntä – tai pikemminkin emäntä. Työnjako maatilalla piti tehdä uudelleen vuonna 2005, kun Eijan aviomies ja Johannan isä Jyrki kuoli syöpään sairastettuaan vain kuusi viikkoa. Johanna oli silloin 15-vuotias. Tilalla oli 130 hehtaaria peltoa ja seitsemän hevosta. Johanna myöntää, ettei heillä ollut aikaa surra. Surutyö tehtiin töitä tekemällä. –En tiedä, osasiko sitä silloin edes miettiä. Oli vain otettava härkää sarvista. Suurempi kolaus tuli vasta muutaman vuoden päästä. Tapeltiin ja tehtiin töitä. Ei meistä kumpikaan jää pohtimaan eikä miettimään asioita, emme edes osaisi. Paskatalikko kouraan vaan ja menoksi, Johanna kertoo. Opettelemista oli molemmilla. Eija oli kaikeksi onneksi opetellut ja pääsyt tekemään maatilan töitä jo yhdessä miehensä kanssa, vaikka olikin kaupunkilaistyttö, Helsingistä kotoisin. Hän osasi äestää, siirrellä viljakuormia ja kuivattaa viljat, mutta enää sekään ei riittänyt. Piti osata myös kylvää ja puida, ja Johanna piti opettaa äestämään. Ja niin vain kävi, että pellot saatiin kylvöön myös seuraavana keväänä. Vuotta myöhemmin Johanna muutti kotoaan, tosin vain pihan toiselle puolelle, entiseen mummulaansa. Samaan rakennukseen oli remontoitu majoitustiloja leiriläisille. Kun Johannan perhe kasvoi ja hän sai miehensä Villen kanssa kaksi tytärtä, Jessin ja Ellin , majoitustilat siirrettiin rantasaunalle. Nyt rusthollin mailla on tilaa 16 leiriläiselle, ja yhteistyö Villilän kartanon ja kulttuurikeskuksen kanssa takaa vielä lisää petipaikkoja. Kolmen sukupolven yhteinen pihapiiri on varsinkin lastenhoidon kannalta hyvä ratkaisu. –Äiti on lapsilleni ihan älyttömän tärkeä. Lapset pääsevät joka päivä mummolaan, ja me myös syömme ja touhuamme aina yhdessä. On siinä omat hyvät ja huonot puolensa, Johanna virnistää. Johannalle sukutila on tärkeä myös siinä mielessä, ettei hän ole koskaan asunut missään muualla. Ei edes opiskeluaikoina. –Kun isä kuoli, meillä oli seitsemän hevosta, lampaita, yksi kyyttösonni ja lähes 130 hehtaaria peltoa. Silloin viljeltiin kauraa, vehnää, ohraa, hernettä, rypsiä ja heinää. Nyt on enää 70 hehtaaria. Peltoalaa oli pakko pienentää ja osasta vuokramaita luopua, koska aika ei yksinkertaisesti enää riittänyt kaikkeen. –Kun oli myös päivittäiset hevosduunit, päivät venyivät älyttömiksi. Raskaita töitä rusthollin naiset ovat tehneet aina, se ei ollut mitään uutta. Eija kertoo, että vaikeinta tilanpidossa on ikuinen rahapula, vaikka töitä tekisi kuinka paljon. Myös se on kiristänyt aika ajoin äidin ja tyttären välejä. Onnellisia Jaakkolat ovat kuitenkin siitä, että he ovat uskaltaneet yrittää ja ottaa riskejä. Kaksi vuotta sitten rusthollin pihaan valmistui kahden kouluratsastuskentän kokoinen maneesi. Se on Länsi-Suomen suurin. –Tässä on nyt kaksi vuotta painittu raha-asioiden kanssa ja koetettu hommata maneesiin lisää väkeä. Nyt näyttää siltä, että kyllä me pärjäämme. Yritämme laajentaa ja vakiinnuttaa paikkamme täällä, Eija kertoo. Mikään päähänpisto maneesin rakentaminen ei ollut, vaan sen rakentamista pohdittiin kahdeksan vuotta. –Se oli iso investointi, ja olemme siihen tyytyväisiä. Maneesi on valoisa, tilava ja lämpöeristetty. Viime vuonna siellä ei mennyt kertaakaan pakkasen puolelle, tänä talvena pakkasta oli yksi aste, Johanna kertoo. Johannan lisäksi ratsastajia kouluttaa Marita "Masku" Tevali. Ratsastuskoulussa käy viikoittain lähes 130 ratsastajaa. –Masku tekee loistavaa työtä Johannan rinnalla. He täydentävät hyvin toisiaan, Eija kertoo. Tiukan paikan eteen Johanna joutui kaksi vuotta sitten pudottuaan hevosen selästä. Vuoden ratsastuskielto katkaisi hänen hyvin alkaneen kilpailu-uransa ja keskeytti myös ratsastuksen opettajan opinnot. Kouluratsastusta hän sentään voi jo taas treenata. –Olen esteratsastaja henkeen ja vereen, mutta se on nyt kielletty ainakin toistaiseksi. En saanut aluksi viedä edes hevosia ulos. Shetlanninponeja sain kuitenkin taluttaa. Hevosten kanssa Johanna on ollut tekemisissä seitsemänvuotiaasta asti eikä hän osaisi elää ilman niitä. –Hevonen on paras mahdollinen ystävä. Inhimillistän niitä välillä liikaakin. Ei niiden kanssa tule toimeen, jos niitä käskyttää kuin kaivinkoneita. Äiti on samanlainen, mutta ei ihan yhtä pahasti, Johanna nauraa. Äidin ja tyttären yhteinen yritys Nakkilan Leistilässä. Tilalla on 25 hevosta. Ratsastuskoulussa käy viikoittain lähes 130 ratsastajaa. Lisäksi rustholli järjestää vaelluksia ja ratsastusleirejä. Pelloilla viljellään kauraa, vehnää ja heinää. Eija Jaakkola on koulutukseltaan valjasseppä. Hän vastaa yrityksen raha-asioista ja markkinoinnista. Johanna Jaakkola on ratsastuksenohjaaja. Hän opettaa ratsastajia ja huolehtii hevosten hyvinvoinnista. Johannan perheeseen kuuluvat myös aviomies Ville Kulmala ja lapset Jessi, 9, ja Elli, 6. Villellä on oma maanrakennusalan yritys. "Hevonen on paras mahdollinen ystävä. Inhimillistän niitä välillä liikaakin. Ei niiden kanssa tule toimeen, jos niitä käskyttää kuin kaivinkoneita." Johanna Jaakkola