Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kolumni: Päiväkotimalleja on jo liian monta

Uuden päiväkodin rakentaminen on noussut Kokemäellä kuumaksi puheenaiheeksi. Siitä saatiin esimakua jo kaupunginhallituksessa, joka palautti asian uudelleen valmisteltavaksi valtuuston nenän edestä. Kaupunginjohtajan tarjoama keskitetty malli ei kelvannut edes keskustelun aiheeksi – ainakaan toistaiseksi. Keskustan Riikka Huhtanen on varma siitä, että uusi päiväkoti tulee, kunhan luottamushenkilöt pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, kuinka iso siitä tehdään ja minne se rakennetaan. SDP:n valtuustoryhmä haluaisi päiväkodin pysyvän Peipohjassa. Joko niin, että nykyinen päiväkoti peruskorjataan ja sitä laajennetaan, tai sitten rakennetaan kokonaan uusi. Jos ajatus toteutuisi, päiväkotia varten pitäisi ostaa naapurista lisämaata. Sitä taas ei ole tarjolla kuin yhdestä ilmansuunnasta eli Sataedun palloiluhallin tontilta. Aika erikoista olisi, jos palloiluhallin osto koplattaisiin yhteen päiväkotiratkaisun kanssa. Varsinkin, kun päiväkodille on jo olemassa valmiiksi kaavoitettu tontti keskustassa. Peipohja uuden päiväkodin sijaintipaikkana tuntuu muutenkin oudolta, koska kaikki palvelut ovat keskustassa. Kokoomus puolestaan olisi valmis hyväksymään keskitetyn mallin eli uuden, 9-ryhmäisen päiväkodin rakentamisen paloaseman ja Tokmannin väliselle tontille. Juhani Grönroosin (kok.) mielestä ratkaisu on ainoa oikea. Kantaansa Grönroos perustelee sillä, että hän luottaa asiantuntijoihin. Keskustan valtuustoryhmän kannat ovat aiemmin jakaantuneet kahtia, mutta nyt ryhmä on löytänyt kompromissin, jota se tarjoaa myös muille. Keskusta rakentaisi keskustaan, mutta päiväkodista tulisi vain 6-ryhmäinen. Ratkaisu takaisi perhepäivähoidon säilymisen aitona vaihtoehtona. Vaihtoehtoja alkaa nyt olla jo niin paljon, että ilman äänestysrumbaa ei maaliin päästä. Valtuutettujen pitäisi muistaa ainakin se, että päiväkoti rakennetaan tulevaisuuden tarpeisiin. Isosta saa tarvittaessa monta pientä, mutta pieni ei muutu isoksi kuin rakentamalla lisää. Lasten lukumäärääkin kannattaa silti pitää silmällä, sillä kuten Huhtanen sanoo, päiväkoti on valmis ehkä neljän vuoden kuluttua. Toivon silti, ettei Kokemäki sorru sijaintipaikkaa miettiessään samanlaiseen heiluriliikkeeseen kuin Huittinen etsiessään Lauttakylän koululle uutta tonttia. Osoitteella ei saa olla niin paljon merkitystä, että se peittää kaiken muun keskustelun alleen. "Aika erikoista olisi, jos…palloiluhallin osto ja päiväkoti koplattaisiin yhteen."