Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pääkirjoitus: Koululaisten lomien siirto mullistaisi matkailun

Nyt se on selvitetty, suomalaisten matkailuyritysten tulot kasvaisivat reilulla 200 miljoonalla eurolla, mikäli koululaisten kesälomia siirrettäisiin parilla viikolla – alkamaan kesäkuun puolivälissä. Selvityksen tehnyt konsulttiyhtiö arvioi, että matkailutulot lisääntyisivät lomien siirtämisen myötä kaikkina kesäkuukausina, mutta erityisesti elokuussa. Lomien siirto toisi matkailuelinkeinoon myös lisää työtä, jopa 1 300 henkilötyövuoden verran. Suomi voisi myös houkutella enemmän ulkomaalaisia matkailijoita, kun Keski-Euroopassa lomakuukautena suosittu elokuu pystyttäisiin hyödyntämään paremmin. Toukokuun alkupäivinä julkistettu selvitys perustuu matkailuyrittäjiltä saatuihin arvioihin, matkailutilastoihin sekä asiantuntijalausuntoihin. Selvityksen ehkä hämmentävin tieto on, että parin viikon lomien siirrolla elokuusta saataisiin matkailuelinkeinolle heinäkuuta vahvempi kuukausi, vaikkei kahden viikon siirto sentään tarkoittaisi, että koululaisten lomat jatkuisivat elokuun loppuun. Nythän koulut alkavat yleensä selvästi ennen elokuun puoliväliä. Lomien siirto voi hyvinkin toteutua, vaikka toki ennen muutosta on selvitettävä sen vaikutukset koulunkäyntiin. Yksi suuri haaste muutoksessa on pitkä kevätlukukausi: miten saada koululaiset jatkamaan opiskelua tarmokkaasti kesäkuun puoliväliin? Talvilomien siirtokaan ei ole ratkaisu, koska nekin on määritelty matkailualan toiveiden mukaan.