Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Satalinnan ilme siistiytyi puunkaadolla – niillä turvattiin rakenteita

Lukija lähetti toimitukseen viestin, jossa hän kertoi huolestuneensa Satalinnan alueen puunkaadosta. Viestin lähettäjä pelkäsi, kuinka avoimeksi kiinteistöjä ympäröivä mäntymetsä harvennetaan. Maanantaina Satalinnan alueella oli rauhallista. Sieltä täältä rakennusten viereltä oli kaadettu niin suuria mäntyjä kuin selvästi lahoja lehtipuitakin. Kaadettujen puiden rungoissa oli maalattuna vihreä merkintä, samanlainen kuin monessa pystyyn jätetyssä. Millaiset suunnitelmat Satalinnassa puunkaadolle on, kiinteistöt omistavan AVH Satalinna Oy:n Ari Heiska ? –Olemme kaataneet kiinteistöiltä puita, mutta kyse ei ole harvennushakkuusta vaan kiinteistönhoidosta. Osa suurista puista kasvaa niin lähellä rakennuksia, että oksat raapivat seiniä ja voivat vahingoittaa rakenteita. Halusimme varjella suojeltuja kiinteistöjä kaatamalla liian lähellä kasvavia puita, Heiska kertoo. –Samalla kaadoimme lahonneita puita, jotka aiheuttavat vaaran ihmisille. Se on velvollisuutemme kiinteistönomistajana. Vihreät merkit kertovat puista, joille kaupunki on merkinnyt luvan kaatoon. Lupa olisi ollut huomattavasti tiheämpään kaatoon, kuin mihin lopulta päädyttiin. –Halusimme jättää mahdollisimman paljon puita ennalleen. Nyt olemme lopettaneet kaadon ja vaikka alueella on merkittyjä puita, niitä ei kaadeta. Kaadetut rungot pinottiin ja ne päätyvät kiinteistöjen hakelaitokseen. Satalinnassa on 80 hehtaaria metsää, jonka hoidollista puuta hyödynnetään kiinteistömassan lämmityksessä.