Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kolumni: Äiti lensi taivaaseen

98-vuotias äitini lensi taivaaseen. Perikunnan puolesta saatoin pesänhoitajana kurkistaa hänen elämänsä viimeisiin kuukausiin ja päiviin. Monenlaisiin velvoitteisiin on ihminen kytketty, vaikka elämän tiimalasi hipoisi sadan vuoden rajaa. Jos vanhus on tolkuissaan ja joutuu viimeisen matkan valmistaviin hoitoihin omasta kodistaan, ilmassa ovat sotkuiset säkeet. Kun lähisukulaiset elävät kaukana, jopa tuhansien kilometrien päässä, sote-myllyksi tunnistamani byrokratia jauhaa mummon ja vaarin asiat sen tuhanteen solmuun. Yhdestä asiasta katsoin tarpeelliseksi saattaa viestiä vanhusneuvoston tiedoksi. Sairaaloissa ja hoitokodeissa syntyy huomattavia hoitokuluja. Laskuille ilmaantuu tarkat tariffit, jotka vikkelät laskuttajat saattavat ajallaan vanhusten kotiosoitteisiin. Usein siellä ei ole ketään, joka hoitaisi laskut pankkiin. Sotu se ja se, muuttuu perintätoimiston asiakkaaksi. Jotenkin on päässyt käymään niin, ettei vanhuksen laskujen hoito ole kenenkään vastuulla. Joskus kotihoito on avannut kuoren, mutta laskun saattaminen maksupalveluun ei ole kuulunut toimenkuvaan. Huono on syyttää kaukana asuvia omaisiakaan. Elämä on heitellyt hajalleen äidit, isät ja lapset. Meillä on virallinen edusvalvontajärjestelmä, mutta kaikkia apua kaipaavia ei saada siihen verkkoon tarttumaan. Jätän nimeämättä kunnan, kuntayhtymän ja sen vielä suuremman mörököllin. Saamani tiedon mukaan eri puolilta Suomea löytyy esimerkkejä tapauksista, joissa vanhuksen hoitolaskuista koituu tuhansien eurojen perintäkuluja. Oman äitini osalta tivaan, miksi ihmeessä lähes jokainen hoitolasku piti kierrättää perintätoimiston kautta? Vanhuksen tilillä oli koko ajan katetta laskujen maksuun. Me vanhenemme Savossa ja Satakunnassa. Joskus kaipaamme vääjäämättä avuksi ulkopuolista edunvalvojaa ennen kuin liihottelemme valkoisin siivin sen kultareunaisen pilven taakse.