Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pääkirjoitus: Ilkivalta on ikävä ilmiö, mutta sen kitkeminen ei ole helppoa

Pitkin Harjavallan toria lentävät roskat ja jätteet ovat saaneet kevään aikana monet ottamaan yhteyttä toimittajaan. Helppo kuvitella, että kaupungin teknisellä virastolla puhelin on soinut aiheesta vielä useammin. Ilkivaltaa ja välinpitämättömyyttä on ollut aina, mutta nyt Harjavallassa koetaan, että ne ovat nousseet uudelle tasolle. Keskustan alue kärsii monenlaisesta ilkivallasta ja roskaamisesta. Tilanteesta kertoo paljon jo se, että ilkivallasta on tehty enemmän kuin yksi rikosilmoitus. Ilkivallantekijöiden toimintaa pidetään erittäin röyhkeänä – sitä kuvastavat muun muassa rikotut valomainokset ja maasta revityt istutukset. Hälyttävää oli jo aiemmin keväällä tapahtunut torikellon rikkominen. Henkinen pahoinvointi on yksi nykyajan muotisanoista, mutta vaikuttaa, että juuri sellaista Harjavallassa tällä hetkellä puretaan. Ilkivaltaa tapahtuu julkisilla paikoilla, mutta siihen puuttuminen on hankalaa: Yksityisen henkilön saattaa olla vaikea keskeyttää edes pienehkön joukon toimintaa. Harjavallan kaupunki pyrkii löytämään keinoja tilanteen rauhoittamiseksi. Yksi niistä on vartioinnin lisääminen, toinen irtaimiston poistaminen julkisilta paikoilta. Tuntuu silti absurdilta, että esimerkiksi perinteisiä puistopenkkejä joudutaan vaihtamaan kiinteisiin malleihin, ettei niitä hajoteta. Ilkivalta on aihe, josta pitää voida puhua kodeissa ja kouluissa, työpaikoillakin. Ei ole kenenkään etu, jos keskusta-aluetta ei kehitetä ilkivallan pelossa vaan päinvastoin otetaan taka-askelia.