Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

433 000 euron tappion tehneen SUL:n uusi toimitusjohtaja Harri Aalto: "Säästämällä suomalainen yleisurheilu ei nouse"

Kun SUL alkoi etsiä viime syksynä seuraajaa eläkkeelle jäävälle toimitusjohtaja Jarmo Mäkelälle , totesi puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi , että toivoo uudelta johtajalta löytyvän bisnestaustaa. Valituksi tuli kuitenkin opettajataustainen, pitkään SUL:ssa seurapalvelutyötä tehnyt pesunkestävä urheilumies Harri Aalto . Löytyykö sinusta riittävästi talousmiestä toimitusjohtajan työhön? –Yleensä niissä paikoissa on pysynyt talous kunnossa, missä olen ollut mukana. Liitossa vetämäni seurapalveluorganisaatio on tehnyt hyvää tulosta, Nakkilan kunnan talous on hyvässä hapessa, Nakkilan Vireen talous on vahvassa kunnossa ja Porin Kalevan Kisat vuonna 2015 tuottivat suomalaiselle yleisurheilulle 330 000 euroa, kisojen johtoryhmän vetäjänä ollut Aalto toteaa. Työsarkaa talouspuolella riittää, sillä Aalto joutuu hyppäämään niin sanotusti rikkinäisiin rattaisiin. SUL:n liiketulos oli viime vuonna 433 000 euroa tappiollinen. Eniten sakkasi myynti: tavoitellusta 5,6 miljoonan euron myyntituotosta SUL jäi lähes 1,2 miljoonaa euroa. Taloutta rasittaa myös vuoden 2012 EM-kisoista tulleet puolentoista miljoonan euron jättitappiot. Vaikka liitto teki 2013–2016 plusmerkkisiä tilinpäätöksiä, niin SUL:n taloustilanne ei ole hyvä. –Liiton organisaatio kevenee syksyllä entisestään, esimerkiksi minulta vapautuvaa seurapalvelujohtajan paikkaa ei täytetä. Säästäminen on helppoa, mutta se on selvää, että säästämällä suomalainen yleisurheilu ei nouse. Meidän pitää tehostaa myyntiä, siinä emme ole onnistuneet. –Yksi konkreettinen muutos on se, että olemme yhdistäneet liiton juoksutapahtumat (Helsinki City Maraton, Helsinki City Run ja Naisten Kymppi) uudeksi Helsinki City Running Day -tapahtumaksi. Vanhat juoksutapahtumamme menettivät liikaa asemiaan kilpailluilla markkinoilla. Suomi on järjestänyt varsin usein yleisurheilun aikuisten arvokilpailuja: 1983 MM-kisat, 1994 EM-kisat, 2005 MM-kisat ja 2012 EM-kisat. Kolme ensimmäistä olivat taloudellisia menestyksiä, mutta vuoden 2012 kisäisännyys tuli kalliiksi. Mikä on liiton politiikka jatkossa? –Kun liiton vuosibudjetti on 6–7 miljoonaa, niin MM-kisojen budjetti on helposti 30 miljoonaa euroa. Isoja riskejä kisaisännyyksiin liittyy. –Nyt vedetään vähän happea. Isännyyksistä ollaan kiinnostuneita jatkossakin, mutta aikataulusta en osaa sanoa mitään. Se on kiinni tulevien hallitusten ja puheenjohtajien linjavedoista.