Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Tatu asensi putkista hopeaa Taitaja-kisassa

Kokemäkeläisellä Tatu Uusimaalla , 19, pyyhkii juuri nyt paremmin kuin hyvin. Toukokuun puolivälissä hän osallistui ammatillisten oppilaitosten Taitaja-kisaan ja sijoittui toiseksi, viime maanantaina hän valmistui Saskystä putkiasentajaksi, ja nyt hän on jo kolmatta kesää töissä kokemäkeläisessä putkiliikkeessä. Ei ihme, että nuorta miestä hymyilyttää. Kesälomaa Uusimaa tuskin pitää tänä vuonna yhtään, mutta ei hän sitä oikeastaan kaipaakaan. –Jotain lomia varmaan kertyy, mutta en tiedä, pidänkö niitä lainkaan. Ainakin armeijaan asti olen hommissa, Uusimaa kertoo. Armeijaan nuorimies aikoo lähteä tammikuussa. Erityisen mielissään Uusimaa on saamastaan työpaikasta, johon hän pääsi tutustumaan jo opiskeluaikana. Lvi-asennuspalvelu Marjanen Oy tuli tutuksi työssäoppimisjaksoilta, joita oli yhteensä viisi. Melko pian ensimmäisten jaksojen jälkeen yrityksen pomo, yrittäjä Janne Marjanen tarjosi Uusimaalle kesätöitä. Nyt menossa on jo kolmas kesä, ja lisäksi Uusimaa on tehnyt töitä lomillaan. –Koulu alkoi syksyllä 2015 ja ensimmäinen työssäoppimisjakso oli jo seuraavan vuoden huhtikuussa. Yksi jakso kesti aina 6–10 viikkoa, Uusimaa kertoo. Aika nopeasti Uusimaa huomasi, että työ on juuri sellaista kuin hän toivoikin. Aluksi hän pääsi tekemään töitä toisen asentajan kanssa, mutta kun hän täytti 18 vuotta, töitä saattoi tehdä myös yksin. Toukokuun puolivälissä ammatillisten oppilaitosten nuoret kilpailivat ammattitaitokilpailun SM-mitaleista Tampereella järjestetyssä Taitaja-kilpailussa. Uusimaa oli mukana toista kertaa ja hoiti hommansa niin hyvin, että sijoittui putkiasentajien sarjassa toiseksi. Kilpailu kesti kolme päivää ja pani osallistujansa lujille. –Sen tein, minkä pystyin ja hyvin meni. Aluksi tuli sellainen olo, että kilpailu on haastavampi kuin viime vuonna, mutta sain kaikki tehtävät kuitenkin valmiiksi. Vain kolme kahdeksasta kilpailijasta sai työnsä täysin valmiiksi ensimmäisenä päivänä, Uusimaa kertoo. Kilpailu oli tiukka ja loppuun asti hyvin tasaväkinen. Uusimaa hävisi voittajaksi selviytyneelle Miro Huhdalle vain 0,63 pistettä. Huhta sai sadasta pisteestä 90,80 ja Uusimaa 90,17. Jäikö kalkkiviivoilla hävitty kulta kaivelemaan? –Ei jäänyt, mutta yllättävän tasainen kilpailu oli. Vielä peruskoulussa Uusimaalle ei ollut täysin selvää, mille alalle hän hakeutuu, mutta nyt hän on tekemäänsä valintaan tyytyväinen. Talotekniikka kiinnosti häntä jo kouluaikoina, ja kun oppilaat pääsivät tutustumaan Saskyyn, kiinnostus vain kasvoi. Saamaansa opetukseen Uusimaa on tyytyväinen. –Hommia on, jos vain on taitoa ja kokemusta. Ainakin nyt hommia on hyvin. Uusimaa hoiti oman osuutensa hienosti jo opiskeluaikana, sillä hänen todistuksensa kiiltelee kolmosia kaikista lvi-alan opinnoista. Totta on kuitenkin myös se, että hän on joutunut tekemään hyvien arvosanojen eteen paljon töitä. –Kyllä se vähän vaatii töitä, mutta täytyy olla myös kiinnostusta, Uusimaa arvelee varovaisesti. Hän itse kertoo tehneensä aina vain parhaansa, ja se näkyy nyt hyvänä todistuksena. Parhaansa vastavalmistunut putkiasentaja aikoo tehdä myös töissä. Vielä vastaan ei ole tullut yhtään vastenmielistä työtehtävää eikä Uusimaa myöskään halua eritellä, millaisista töistä hän pitää, millaisista ei. –Kaikki käy. Sitä mitä on, sitä tehdään. Tässä kohtaa kaikki on vielä mielenkiintoista, Uusimaa naurahtaa. Paljasjalkainen kokemäkeläinen. Valmistui viime maanantaina Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistosta putkiasentajaksi. Takana on kolme vuotta talotekniikan opintoja. Töissä Lvi-asennuspalvelu Marjasella jo kolmatta kesää. Aikoo paiskia töitä koko loppuvuoden, jonka jälkeen lähtee armeijaan. Sijoittui toiseksi ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille tarkoitetussa Taitaja-kilpailussa, putkiasentajien sarjassa. Hävisi voittajalle vain 0,63 pistettä. "Sen tein, minkä…pystyin ja…hyvin meni." Tatu Uusimaa