Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Puheenvuoro: Suvivirsi soi Ristellä viimeisen kerran

Risten koulussa jaetaan todistukset viimeisen kerran ensi lauantaina. Se saattaa olla sellainen hetki, että joku joutuu vaivihkaa pyyhkimään kyyneleen silmäkulmastaan. Vielä sitäkin herkempi hetki koettiin jo tiistai-iltana, kun koulun oppilaat ja opettajat viettivät viimeisen kerran yhteistä päätösjuhlaa yhdessä oppilaiden vanhempien kanssa. Lisäksi juhlaan oli kutsuttu koulun entisiä opettajia. Oppilaat olivat valmistelleet juhlaan ohjelmaa, oli kuorolaulua ja show-tanssia ja tietysti virsi numero 571, joka alkaa tutuilla sanoilla Jo joutui armas aika. Suvivirren laulaminen sujuu aina yllättävän hyvin oppilailta, mutta monelle vanhemmista se nostaa väistämättä palan kurkkuun. Risten koulun rehtori vakuutti, ettei koulun viimeiseen viikkoon ole sisältynyt mitään dramatiikkaa, vaan töitä on tehty ihan kuten ennenkin. Takaraivossa on silti varmasti jo pitkään nakuttanut ajatus siitä, että muuttopäivä lähestyy, ja tavaroita on pitänyt pakata uusiin osoitteisiin vähitellen. Myös kevätjuhlassa oli tiistaina kosolti ekstraa, sillä koko porukka pääsi vielä kerran yhteiseen ruokapöytään, jonka pitopalvelu heille kattoi. Viimeinen yhteinen illallinen oli varmasti mieleenpainuva. Risten koulun lakkautuksesta ehdittiin puhua Kokemäellä jo niin pitkään, ettei lakkautuspäätös tullut lopulta enää kenellekään yllätyksenä. Yhtä mieltä Kokemäen kaupunginvaltuuston jäsenet eivät koulun kohtalosta kuitenkaan olleet, vaan päätös syntyi joulukuussa äänin 19–8. Koulu päätettiin sulkea ensi syksystä lähtien. Kaupunginvirastossa on räknätty, että koulun sulkemisesta syntyy vuosittain 200 000 euron säästöt, tosin ei vielä tänä vuonna. Tämän vuoden saldoksi on arveltu 84 000 euroa. Mielenkiintoista on nähdä, millaiseen käyttöön nyt ovensa sulkeva koulu lopulta päätyy. Se on hyvässä kunnossa ja ikää vasta kolmekymmentä ja risat. Rakennus on kuitenkin niin koulumainen, että on vaikea nähdä sitä kenenkään kotina, vaikka koulu erittäin hienolla paikalla Kokemäenjoen varressa sijaitseekin. Hienoa olisi, jos koulu päätyisi vielä jollakin tavalla kaikkien kokemäkeläisten yhteiseen käyttöön, sillä sen tilat ovat avarat ja valoisat. "Muuttopäivä lähestyy,…ja tavaroita on…pitänyt pakata…uusiin osoitteisiin…vähitellen."