Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Mielipide: "Vankka, kivirakenteinen, kaukolämpöön liitetty rakennus sopisi Kokemäen kaupungin yhdistys-, harrastus- ja nuorisokeskukseksi"

MIELIPIDE 50 vuotta sitten syksyllä aloitin koulunkäynnin Peipohjan koulussa. Tulevana syksynä on tarkoitus kokoontua yhteen tuolloin koulunsa aloittaneiden kesken. Ja tarkoitus on tietenkin palata vanhoihin maisemiin ja toivossa on, että voisimme kaupungin avulla päästä jopa koulurakennukseen sisälle. Monet meistä ovat olleet enemmän taikka vähemmän kauan jo poissa synnyinseudultaan, mutta minun lisäkseni on myös muutamia tänne jääneitä. Siksi Sydän-Satakunnan viime numerossa ollut uutinen Peipohjan koulun tontin mahdollisesta asemakaavamuutoksesta ja jopa koulun purkamisesta yllätti. Tuskin kovin nopeasti asiat etenevät, mutta harmillisia suunnitelmia silti luokkakokousväelle ja ehkäpä monelle muullekin peipohjalaiselle. Peipohjan koulun vuoden 2016 keväällä tapahtuneen lopettamisen jälkeen olen odottanut, että kaupungin puolelta koulun käyttöä ideoitaisiin. Edellä mainitussa uutisessa Kokemäen kaupungin kaavoituspäällikkö Reima Katajamäki toteaa: ”Parempi olisi, jos sille päärakennukselle löytyisi jotain järkevää käyttöä.” Joten ilmeisesti ei ideoita koulurakennuksen käytölle ole tullut, joskaan niitä ei ole kai keneltäkään pyydettykään. Kokemäen kaupungin yhdistys-, harrastus- ja nuorisokeskus. Tuollaisen näen mielessäni Peipohjan koulun seinässä tulevaisuudessa. Uutta vastaavaa taloa ei varmasti Kokemäelle saataisi, mutta vankka kivirakenteinen, kaukolämpöön liitetty rakennus vasta muutama vuosi sitten uusitulla peltikatolla olisi tähän tehtävään sopiva. Siihen voitaisiin keskittää tällä hetkellä Teljän Talolla kokoontuvat seurat ja yhdistykset. Sen entisiin luokkahuoneisiin mahtuisivat niin bändien harjoitustilat kuin muutkin nuorisotilat. Rakennuksen liikuntasali olisi käyttöön otettavissa joko liikunnalle, musiikille tai muulle esittävälle taiteelle. Sinne mahtuisivat niin nuoret kuin varttuneemmatkin. Tämä on siis ajatus, Ajatus siitä, että kaupunkimme hyödyntäisi koulurakennuksen järkevästi. Paremmin asioita tuntevat henkilöt kuten esimerkiksi vs. vapaa-aikapäällikkö Aapo Kivenmaa voi kertoa onko edellä olevaan tarvetta. Jos tarvetta on, on syytä selvittää kustannukset. Rakennuksen lähtökohdat ovat mielestäni hyvät: kaukolämpö ja uusittu katto. Rakennusta ei ole tarpeellista modernisoida uutta vastaavaksi, vaan ainoastaan käyttökuntoiseksi. Toivottavasti edellä oleva herättää ajatuksia ja tuottaa keskustelua Peipohjan entisen koulun käytöstä. Erityisesti kaipaan peipohjalaisten kaupunginvaltuutettujen mielipiteitä.