Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Lintujen muutto jatkuu etuajassa – kyläpöllönen yllätti bongarin Siipyyssä

Kevätmuutto on jatkunut viimeiset parisen viikkoa samaa tahtia kuin toukokuun alkupuoliskollakin. Eräät hyönteissyöjät ovat tulleet lämpimän sään myötä selvästi etuajassa ja normaalia runsaammin, kuten jo aiemmin mainittujen lehtokerttujen ja kultarintojen lisäksi vähälukuisemmat pikkusiepot ja idänuunilinnut. Yölaulajista viitakerttuset ovat myös aloittaneet muuttoonsa tavallista aiemmin, ja havaintoja on tehty jo runsaasti. Sen sijaan lähisukulaista luhtakerttusta on tavattu selvästi vähemmän. Huolimatta siitä, että toukokuu on ollut poikkeuksellisen lämmin, monia yleisimpiä lajeja tuntuu olevan tavallista niukemmin, näin etenkin monien pikkulintujen kohdalla. Jo aiemmin keväällä saapuneista lajeista selvästi vähälukuisempia ovat olleet esimerkiksi rastaat, kottarainen ja peippo. Hyönteissyöjistä vähentyneet ovat muiden muassa haara- ja räystäspääsky, pajulintu, metsäkirvinen, harmaa- ja kirjosieppo, leppälintu ja sinirinta. Syynä monien lajien niukkuuteen pidetään muutamaa aikaisempaa kylmää alkukesää. Hyönteisiä oli tavallista vähemmän, jonka takia linnut eivät pystyneet ruokkimaan normaalisti poikasiaan. Muitakin syitä varmasti on lintukantojen vähenemiseen, esimerkiksi pikkulintujen laiton massapyynti Välimerenmaissa ja Lähi-Idässä, elinympäristöjen tuhoutuminen ihmistoiminnan seurauksena ja tehomaatalous, hyönteismyrkyt ym. Pikkulintujen lisäksi monia loppukevään arktisia kahlaajia on myös havaittu niukanlaisesti. Karikukkojen kevään yhteismäärä on nyt noin 15 lintua eli tilanne on surkea. Vesipääskyjäkin on nähty vain runsaat parikymmentä yksilöä. Jänkäsirriäiset ja lapinsirrit ovat niin ikään olleet vähissä. Yleisimmällä lajilla, suosirrillä, on ollut vain yksi kohtalainen muuttopäivä, kun Porin Yyterin lietteiltä laskettiin viime maanantaina runsas 300 lintua. Toisaalta kahlaajien vähyyteen saattaa osaltaan vaikuttaa pitkään jatkunut lämmin poutasää, joka on saanut kahlaajaparvet jatkamaan muuttoaan ilman pysähdyksiä. Sadekelillä tilanne olisi saattanut olla toinen. Positiivisempia uutisia edustaa puolestaan Suomen kaikkien aikojen kolmas kyläpöllönen, joka havaittiin yllättäen Kristiinankaupungin Siipyyssä 23. toukokuuta. Tämä pieni, vain hiukan varpuspöllöä isompi pöllölintu, on siitä alkaen vihellellyt öisin soidinääntään monen bongarin iloksi. Erikoisemmaksi havainnon tekee se, että Suomen toinen havainto lajista tehtiin vain päivää aiemmin Hämeenlinnan Lammilla. Yhtä erikoinen on myös kyläpöllösen ensihavainto Suomesta vuonna 2011, sillä se tehtiin myös Hämeenlinnassa, mutta sillä kertaa Hauholla, vain parisenkymmentä kilometriä Lammin paikasta! Kyläpöllönen on pääosin muuttolintu. Lähimmät pesimäalueet sijaitsevat itäisessä Keski-Euroopassa. Uudet muuttajat 30.5. mennessä: 15.5. viitasirkkalintu 16.5. rastaskerttunen, idänuunilintu 18.5. keräkurmitsa, jänkäsirriäinen 19.5. vesipääsky 21.5. kuhankeittäjä 22.5. viiriäinen 24.5. tunturikihu, luhtakerttunen 27.5. valkosiipitiira Lähde: PLY/BirdLife Suomi/Tiira-lintuhavaintopalvelu