Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pääkirjoitus: Lähiruuasta pitää nauttia niin kauan kuin voi

Vaikka alkukevät ei välttämättä suuria luvannutkaan, ovat kotimaiset varhaisperunat saapuneet paikallisiin kauppoihin. Ulkomailta tuotuja uusia perunoita on toki saanut jo aiemmin. Paikalliset perunanviljelijät olivat ajankohdasta varovaisen toiveikkaita istutusten aikaan huhti-toukokuun vaihteessa. Esimerkiksi harjavaltalainen viljelijä Pekka Horppa arveli Sydän-Satakunnan haastattelussa 10. toukokuuta, että säiden jatkuessa lämpiminä saatetaan jo juhannusviikolla päästä nostamaan satoa. Perunaa päästiin kuitenkin nostamaan vielä aiemmin, ennen kesäkuun puoliväliä, ja pian varhaisperunaa ilmestyi myös asiakkaiden saataville. Sen lisäksi, että monella paikallisella viljelijällä on oma suoramyynti, löytyy tuottajien tuotteita myös useiden paikallisten päivittäistavarakauppojen hyllyiltä ja tiskeiltä. Tämän ovat huomanneet myös asiakkaat; paikallisia tuotteita osataan odottaa ja niitä halutaan hyödyntää. Lähiruokaa arvostetaan – ja vielä aivan eri tavalla, kun puhutaan omalta kylältä tulevasta ruuasta. Asiakkaiden tulee kuitenkin olla melko nopeita, jos tuotteista aikoo nauttia. Esimerkiksi harjavaltalainen viljelijä Matias Kangas arvioi Sydän-Satakunnassa 14. kesäkuuta Kankaan tilan satokauden kestävän noin kuukauden. Siksi paikallisten peltojen antimista pitääkin nauttia niin kauan ja paljon kuin vain voi.