Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Lukijalta: Kesäleirillä vaihdettiin vinkkejä ja ideoita

Harjavallan seudun taideseura kokoontui 16.–17. kesäkuuta jokavuotiseen kesäleiriinsä Latumajalle. Opettajana toimi Tatsuo Hoshika aiheena pääasiassa laveeraus. Erittäin leveitä siveltimiä ja rohkeita suuren linjan vetoja piti käyttää. Tosin kaikkien sielu ei sisäistänyt kyseistä taidemuotoa. Jokainen sai toki maalata omalla tyylillään. Leirin tarkoituksena olikin yhdessä tekeminen, toisilta vinkkejä ja ideoita saaden. Muiden kannustus onkin erittäin tärkeää, kun omia töitä tulee usein väheksyttyä. Upeita maalauksia syntyi kahden päivän aikana kuulumisten vaihdon säestyksellä. Seuraan kuuluu jäseniä myös ympäristökunnista, joten tällaiset tapaamiset ovat suosittuja yhteishengen luojia. Sääkin suosi, aurinko paistoi ja ulkosalla oli mukavaa taiteilla. Ladun ja polun maja pihamaineen tarjoisi tarkoituksenmukaiset puitteet. Läheisen ravintolan sijainti mahdollisti ruokahuollon toimivuuden. Valmistuneista töistä rakennetaan näyttely Harjavallan kirjastoon syyskuussa 2018.