Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pääkirjoitus: Kesän yleisötapahtumat markkinoivat koko seutua

Vaikka tunnetusti juhannuksen jälkeen päivät alkavat taas vähitellen lyhentyä, ei se tarkoita, että Suomen kesä olisi auttamattomasti ohi. Päinvastoin, valtaosa Kokemäenjokilaakson kesätapahtumista on vasta edessäpäin – Porin superkesästä ja sen suurtapahtumien ketjusta puhumattakaan. Vastaavia tapahtumia, kuten Asuntomessuja tai Pori Jazzia, ei lähiseudulle tarvinne odottaa, mutta omassa mittakaavassaan suuria tapahtumia järjestetään myös esimerkiksi Harjavallassa ja Kokemäellä. Niistä ensimmäinen lienee vuorossa ensi viikonloppuna, kun Harjavaltaan kokoontuu suuri määrä auto- ja moottoripyöräharrastajia. Tapahtuma on ollut tauolla pari vuotta, mutta silti voitaneen odottaa, että Harjavallan Picknick kerää paikkakunnalle vähintään toistatuhatta kävijää – eikä pelkästään alan harrastajia. Vähintään saman kokoluokan tapahtumia on luvassa myös myöhemmin, kun heinäkuussa järjestetään muun muassa Kauvatsan mopokarnevaalit, Kauvatsa-päivä, Satakunnan kansansoutu, Pitkis-Sport ja Karmarock. Listaa voisi jatkaa vielä monella muulla seudulla järjestettävällä loppukesän tapahtumalla. Yhteistä kaikille tapahtumille on se, että ne saavat liikkeelle paljon kävijöitä myös muualta kuin pelkästään lähialueelta. Kesäiset tapahtumat ovatkin erinomaisia tilaisuuksia esitellä ja hyödyntää lähiseudulla olevia palveluja.