Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Tulkkilan katuja kulkeneet kokoontuvat, ja muistavat edesmennyttä hyväntekijää

Kesäkuun lopussa tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä, kun Tulkkilan Tytöt ja Pojat – nyttemmin Kokemäen Tytöt ja Pojat – perustettiin. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna on tiedossa siis juhlakokous. Yhdistyksen puheenjohtaja Sakari Palmun mukaan osallistujia on vuosittain 60–80. Sellaisia, jotka ovat 1950–1980-luvuilla liikkuneet Tulkkilassa. Yhdistyksen vuosittaisiin kokouksiin kuuluu ainakin kaksi perinnettä: tutustuminen johonkin paikalliseen kohteeseen sekä hyväntekeväisyys. Tänä vuonna yhdistys käy myös kelloseppä Mikko Kairin haudalla. Kelloseppä ja hyväntekeväisyys kuuluvat tiiviisti yhteen. SPR ja sen pelastuspalveluauto olivat läheisiä 1980-luvun puolivälissä liikenneonnettomuudessa menehtyneelle Kairille. Hänen innoittamanaan Tulkkilan Tytöt ja Pojat keräsi tuhat markkaa auton hankintaan. Satakunnan ensimmäinen pelastuspalveluauto otettiin käyttöön Kokemäellä vuonna 1989. Myöhemmin pelastustoimi on ollut hyväntekeväisyyskohde joka toinen vuosi, joka toinen vuosi joku muu kohde, Palmu kertoo. Tänä vuonna Kokemäen Tyttöjen ja Poikien juhlapaikkana on Vanha yhteiskoulu. Ohjelmaan kuuluvat muun muassa juhlapuhe, ruokailu, revyyesitys ja tanssia. Vierailukohde on Sinituote. Kokemäen Tyttöjen ja Poikien kokoukseen tulee ilmoittautua Eeva Vartialle 15. heinäkuuta mennessä joko sähköpostitse eevar@suomi24.fi tai puhelimitse 045 137 3206.