Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Nuorta Jukka Remestä harmitti, kun runonlausunta ei taittunut kuin Yrjö Jyrinkoskella – into näyttelemiseen syttyi silti jo kansakouluaikaan Harjavallassa

Jukka Remeksen ensikosketus näyttelemiseen oli sama kuin niin monella muullakin. Harjavallan Pirkkalan koulun kevätjuhlanäytelmään tarvittiin tekijöitä, ja kehotus kävi lavalle. –En voi väittää muistavani näytelmää tai omaa suoritustani, syksyllä 70 täyttävä harrastenäyttelijä naurahtaa. Sittemmin kohdalle on osunut niin paljon rooleja, ettei niitä kannata lähteä laskemaan. Remes näytteli yli 20 vuotta Karelia–teatterissa Kokemäellä, ja tällä viikolla viimeisen näytöksensä sai hänen 11. projektinsa Euran Pyhäjärvi–teatterissa. Aikoinaan harjavaltalainen ehti asua 13 vuotta myös Pirkanmaalla ja kerryttää kokemusta Suomen epävirallisen teatteripääkaupungin Tampereen teatteripiireissä. –Ilmeisen hyvä tunne siitä koulunäytelmästä jäi, kun näyttelemisen parissa jatkoin. Nyt tosin lähestytään sitä aikaa vuodesta, jona Remeksen suhde näyttelemiseen joutuu perinteisesti koetukselle. –Aina kun yksi produktio on ohi ja on ehtinyt olla pari päivää vapaalla, tulee sellainen olo, että en koskaan mene enää näyttelemään. Mutta sitten muutamassa kuukaudessa ajatukset muuttuu. Kesäteatterinäytelmä on aina suuri urakka, joka alkaa varhain keväällä ja jatkuu tahtiaan kiihdyttäen aina viimeiseen näytökseen asti. Työmäärä voi Remeksen mukaan välillä väsyttää, mutta itse työ, roolissa oleminen, on parhaimmillaan vapauttavaa. Vuosikymmenten saatossa Remes onkin asettunut jos jonkinlaisiin nahkoihin. Kysyttäessä, onko hän löytänyt itsensä toistuvasti tietyn tyyppisestä roolista, Remes muistelee olleensa etenkin Karelia–teatterin alkuaikoina usein opettaja tai poliisi. Sota-aikaan sijoittuvissa näytelmissä, joita Karelia–teatteri esitti paljon, Remes oli usein upseeri. Auktoriteettihahmoja? –Niin voisi sanoa, vastaa Remes. Miehen rauhallisen ja matalan äänen perusteella hänet on helppo niihin rooleihin kuvitella. Roolejaan Remes ei erittele arvojärjestykseen. Hän on tehnyt päärooleja sekä pieniä rooleja, ja arvostaa niitä tasapuolisesti – kaikki ne ovat osa kokonaisuutta. Yksi rooli nousee mieleen epämiellyttävänä kokemuksena. –Karelia–teatterissa näyttelin kerran sellaista oikein fanaattista IKL:n luutnanttia. Siihen en päässyt kunnolla kiinni, koska se oli niin kaukana minusta. Mutta siitäkin suoriuduttiin. Yleisö on teatteriväen tärkein palautteenantaja. Sen reaktiot kertovat niin näytöksen aikana kuin jälkeenkin, miten näyttelijät suoriutuvat. –Jos näytöksen aikana ei tule yksiäkään väliaplodeja, on näyttelijöiden suoritus mennyt alakanttiin. Näyttelijää se latistaa. Mutta sitten kun niitä tulee, on tunne erinomainen. Palautteenantoon liittyy tapaus kouluajoilta, kun Remes otti ensiaskeliaan esiintyjänä. Tuolloin hän antoi kritiikkiä itselleen. –Sain puolipakolla tehtäväksi lausua kevätjuhlassa runon. Harjoittelin ja harjoittelin, mutten saanut mielestäni lausuttua sitä oikein. Siihen aikaan radiossa oli usein eräs Yrjö Jyrinkoski , joka lausui runoja mahtipontisella äänellä. Minä vertasin omaa koululaisen lausumistani häneen ja huomasin häviäväni. Satakuntalaiseen tyyliin mies ei nytkään lähde omista taidoistaan lavertelemaan. Ei, vaikka siihen tarjotaan suora mahdollisuus kysymällä, mikä on Remeksen vahvinta aluetta näyttelijänä. –Yleisö sen osaisi kai paremmin sanoa. Itse olen sitä mieltä, että jotenkin aina suoriuduin. Laulu ainakin luonnistuu, sillä myös kuoroa harrastava Remes on vetäissyt näyttämöllä soolojakin. –Mutta solisti en ole. Niihin sooloyrityksiin en ota kantaa, että onnistuivatko vai eivät. Kuoro sopii minulle paremmin.