Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Vanhala juoksi seitsemänneksi – kuulantyönnöstä mitali Satakuntaan

Sydän-Satakunnan alueen ainoa Kalevan kisojen edustaja Juho Vanhala sijoittui seitsemänneksi 400 metrin loppukilpailussa perjantai-iltana. Vanhala oli etusuoralle tultaessa osa tasaista rintamaa, mutta mitalisijoille vaadittavaa vaihdetta ei viimeiselle sataselle riittänyt. Harjavallan Jymyn edustajan aika oli 49,13. Kisan voitti Naantalin Löylyn Markus Teijula ajalla 47,77. Mitalin Satakuntaan perjantaina toi Kankaanpään Seudun Leiskun Arttu Kangas , joka sijoittui miesten kuulassa toiseksi. Hopea oli kisaan ennakkosuosikkina lähteneelle Kankaalle kuitenkin pettymys – mies oli voittanut kultaa viisissä edellisissä Kalevan kisoissa.