Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Autoharrastaja pelasti vanhan kokemäkeläisyrityksen nimikyltin joutumasta kaatopaikalle – Autokorjaamo jäi 1950–1960-lukujen vaihteessa Tulkkilan ohitustien alle

Kokemäen Huivoossa asuva Arto Karajas on entisöinyt lukuisia autoja, mutta hän on kiinnostunut myös monenlaisista muista vanhoista tavaroista. Taannoin hän sai käsiinsä mielenkiintoisen paikallishistoriallisen kohteen. Naapuri oli löytänyt vanhan maalaistalon nurkista huonokuntoisen metallikyltin. Hän tarjosi kylttiä Karajakselle, koska tämä oli kieltänyt heittämästä pois mitään vanhaa tavaraa näyttämättä sitä ensin hänelle. Karajas innostui kunnostamaan painavan metallikyltin entiselleen. Se oli ruostunut ja sitä oli käytetty myös maalitauluna. Kaikki oleelliset tiedot olivat kuitenkin palautettavissa. Keltainen kyltti osoittautui Kokemäen Automyynnin ja Korjaamon liikekilveksi, jossa mainitaan myös yrittäjien nimet: O. A. Moilanen ja Esa Pulkkinen . Missä tällainen autokorjaamo on toiminut ja miten kyltti on päätynyt huivoolaisen maalaistalon varastoihin? Kokemäen Automyynti ja Korjaamo toimi Orjapaadella, nykyisen Loikkarinkujan varrella 1980-luvun loppupuolelle asti. Samalla tontilla edelleen asuva Pirkko Pulkkinen kertoo, että hänen miehensä Esa toimi korjaamossa yrittäjänä lähes kuolemaansa asti. Mies ehti olla vuoden päivät sairaseläkkeellä ennen kuin kuoli vuonna 1988. –Esa korjasi kaikenlaisia autoja, teki töitä yökaudet ja pyhätkin. Osuuskaupan myymäläautoja korjatessaan hän arveli, ettei niitä korjaa kukaan, jos hän lopettaa. Niin siinä kävikin. Kun Esa kuoli, loppuivat myymäläautotkin. Pirkko Pulkkinen muistelee, että heille tuotiin myös korjaamosta korjaamoon kulkeneita autoja, jotka olivat edelleen epäkuntoisia. –Esa ne sitten pani kuntoon. Pulkkinen työskenteli korjaamossaan yksin. Joskus töissä oli joku harjoittelija – ja toki perheen pojat, Mauri ja Kari , olivat korjaamolla isän mukana pienestä pitäen. Orjapaadelle autokorjaamo muutti vuonna 1965, kun Pulkkiset ostivat sieltä omakotitalon ja korjaamoksi sopivan ulkorakennuksen. Sitä aikaisemmin yritys oli toiminut vähän aikaa vuokratiloissa Pappilan Mäkelässä. Vaimo kertoo, että Juvalta kotoisin ollut Esa Pulkkinen tuli Kokemäelle Helsingistä vuonna 1955. Oskari Moilanen etsi tuolloin osakasta Tulkkilassa toimivaan autokorjaamoonsa, ja sai sellaisen Pulkkisesta. Moilanen oli invalidi, hän kulki kahden kepin kanssa. Kokemäen Automyynnin ja Korjaamon kyltissä Moilasen nimi on muodossa O. A. Moilanen. Hänen viralliset etunimensä olivat Oskar Adolf, ilmeisesti hän käytti etukirjaimiaan erottuakseen isästään, vuonna 1942 kuolleesta Oskari Moilasesta , joka oli seppämestari ja myös autojen korjaaja. Pirkko Pulkkinen esittelee vanhaa taulua, jonka hänen miehensä on ostanut huutokaupasta vuosikymmeniä sitten. Siinä ovat Moilasen rakennukset, jotka purettiin pois Tulkkilan ohitustien eli nykyisen Satakunnantien tieltä 1950–60-lukujen vaihteessa. Uusi tie vihittiin käyttöön lokakuussa 1961. Rakennukset sijaitsivat Satakunnantien kohdalla, Seuratalonrinteen risteyksestä Risteelle päin. Moilasen rakennukset ehtivät palvella niin seppämestarin pajana kuin Kokemäen Automyynnin ja Korjaamon tiloina. Asuinrakennuksessa toimi myös Yömaja Saima, jota seppämestarin puoliso Maria Moilanen piti ilmeisesti lähes kuolemaansa saakka maaliskuuhun 1947. Todennäköisesti Esa Pulkkinen tuli Oskar Moilasen autokorjaamon osakkaaksi vuonna 1955. Siitä, milloin yritys tuli kokonaan Pulkkisen omistukseen ei ole tarkkaa tietoa. Jotain voi kuitenkin päätellä yrityksen tiedoista puhelinluetteloissa. Vuoden 1958 luettelossa yritys on nimellä Kokemäen Automyynti, -välitys ja -korjaamo ja puhelinnumerona on tuo kyltissäkin mainittu 390. Samassa luettelossa 390 mainitaan myös autoedustajan O. A. Moilasen puhelinnumeroksi. Sen sijaan seuraavan vuoden 1959 puhelinluettelossa mainitaan Kokemäen Automyynti ja Korjaamo, jonka omistaja on Esa Pulkkinen ja uusi puhelinnumero 60 375. Vanha puhelinnumero oli jäänyt Oskar Moilasen käyttöön. Eri tietolähteissä Kokemäen Automyynnin ja Korjaamon perustamisvuodeksi mainitaan 1957, joten saattaa olla, että se oli jo tuosta vuodesta lähtien yksistään Pulkkisen omistuksessa. Vanhan liikekyltin päätyminen Oittisen maatilan varastoihin selittynee sillä, että ilmeisesti Oskar Moilanen ja Paavo Oittinen olivat ystäviä. Mahdollisesti Moilanen muutti Oittisen maille Huivooseen, sillä vuoden 1966 puhelinluettelossa hänen osoitteenaan mainitaan Huivoo. Jutun tiedot perustuvat Arto Karajaksen, Pirkko Pulkkisen, Pasi Kaislan ja Hannu Niemisen haastatteluihin sekä seuraaviin kirjallisiin lähteisiin: Tuomas Hoppu: Joki ja sen väki II – Kokemäen historia 1870–2010, Porin ja sen ympäristön puhelinluettelot 1946–1947 ja 1958, Puhelinluettelo Kokemäki ympäristöineen lokakuu 1959, Tampereen jakoalueen puhelinluettelo 1966.