Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Satakunnan työttömyys väheni, Nakkilassa työttömyys alle maakunnan keskiarvon

Satakunnan työ- ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuun lopussa 9 770 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 500 henkeä (-20,4 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tavanomainen kausivaihtelu kuitenkin nosti työttömien määrää 950 hengellä kuukautta aikaisemmasta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli kesäkuussa 9,8 prosenttia. Satakuntaa matalampi työttömyys oli ely-keskusalueista vain Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Työ- ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuussa Satakunnassa reilut 3 400 avointa työpaikkaa, joista noin 1 550 oli kesäkuun aikana avautuneita uusia työpaikkoja. Uusia työpaikkoja avautui hieman enemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Alueemme kunnista maakunnan keskiarvon alla työttömyysasteessa ylsivät Eura (6,7 prosenttia) ja Nakkila (9,1). Kokemäellä (10,2) ja Harjavallassa (10,7) työttömyys on yhä yli Satakunnan keskiarvon. Työllisyys kuitenkin on kohentunut kaikissa kunnissa. Eurassa oli kesäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita 362 (21 vähemmän kuin vuotta aiemmin), Harjavallassa 318 (-34), Kokemäellä 331 (-51) ja Nakkilassa 218 (-82). Nakkilan työttömien määrä väheni siten yli neljänneksellä (27 prosenttia). Avoimia työpaikkoja oli kesäkuun lopussa Eurassa 65, Harjavallassa 29, Kokemäellä 56 ja Nakkilassa 15. Huonoin työllisyystilanne Satakunnassa on Porissa, jossa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on 11,6 prosenttia (vuosi sitten kesäkuussa 14,8 prosenttia). Säkylässä prosenttiosuus on alhaisin, vain 5,2 prosenttia (vuosi sitten 6,4 prosenttia). Parhaimmin työllisyys on parantunut Honkajoella. Kesäkuusta 2017 vuoden 2018 kesäkuun loppuun työttömyys putosi 10,1 prosentista 5,9 prosenttiin.