Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Uimavalvojan puute mietityttää vanhempana – Pitkäjärvellä on totuttu valvojan puutteeseen

Kävimme kysymässä uimareilta, tarvittaisiinko Pitkäjärven uimarannalla valvojia. Pitkäjärven pinta pärskyi tiistai-iltapäivän helteessä taukoamatta. Hyppyvuoroaan odottavia lapsia oli hyppytornissa jonoksi saakka, ja toisinaan uimahyppääjät molskahtivat veteen vain arviolta metrin päähän lähimmistä uimareista. Vaikka Kokemäen Pitkäjärvi on suosittu uima- ja uimahyppypaikka, uimavalvojaa siellä ei ole. Tilanne on sama suurimmalla osalla Satakunnan uimarannoista. Anna-Lotta Jokela ja Oskari Tuominen eivät osaa kaivata Pitkäjärvelle uimavalvojaa. – Olen käynyt Pitkäjärven rannalla koko lapsuuteni, enkä ole muistaakseni nähnyt täällä yhtään vaaratilannetta, Tuominen sanoo. Pienet lapset tulevat hänen mukaansa rannalle yleensä vanhempiensa kanssa, jotka vahtivat, että uimarit ovat turvallisilla vesillä. – Ne, jotka tulevat ilman valvontaa, osaavat varmaankin pitää huolta itsestään. Jokelan mielestä uimavalvojat voisivat olla tarpeen virtapaikoilla olevilla uimarannoilla, mutta Pitkäjärven ranta ei ole sellainen. Rantavedessä 9-vuotiaan Vili Pusan kanssa polskiva Jani Lammela katsoo, että uimavalvonta voisi olla paikallaan ainakin hyppytornin luona. – Lapset hyppivät tuolta toisinaan melkein toistensa päälle. Nuorempana hän ei osannut uimavalvojaa kaivata. – Nyt vähän vanhempana ihmetyttää, ettei uimavalvojaa ole. Tämä on suosittu ranta. Turvallisuuteen liittyvät asiat ovat muuten menneet aiempaa tiukemmiksi.