Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Hellettä, torikauppaa ja kaupunginjohtajaseremoniakin – Kauvatsa-päivä tarjosi seuratalon pihan täydeltä tapahtumaa

Mitä saadaan, kun yhdistetään perinteisesti aina aurinkoinen Kauvatsa-päivän toritapahtuma ja käynnissä oleva poikkeuksellinen hellejakso? No, melkoinen pätsi. Mutta ilman lisäksi lämmin oli myös tunnelma. 34. Kauvatsa-päivä keräsi jo varhain aamulla runsaasti ihmisiä Kauvatsan seuratalon ympäristöön, ja väkimäärä vain nousi samassa tahdissa auringon kanssa. Aikaisimpia lintuja heti järjestäjien jälkeen olivat tietenkin torikauppiaat. Porilainen Tuula oli tätinsä, huittislaisen Airin kanssa myymässä räsymattoja. Kauvatsa-päivän yhteydessä puhutaan aina perinteistä, mutta räsymatot olivat jotakin uutta. –Serkkuplikka on täällä järjestämässä ja hän pyysi meitä, kun ei kuulemma aiemmin ole ollut räsymattoja myynnissä, Tuula kertoo. Naiset kertovat, että räsymatot ovat kovaa valuuttaa nuorten aikuisten keskuudessa. –Alle 30-vuotiaat ovat näistä hyvin kiinnostuneita. Nuorisolla on tätä kierrätyshenkeä, he kehuvat. Airin ja Tuulan myyntipöytä notkuu mattoja, ja on seassa muutamia villasukkiakin syksyä varten. Kaikki on heidän itse tekemäänsä. Käsityöt ovat molemmille tärkeä harrastus. Myyjinä he tarjoavat nostalgisia kokemuksia –Suurin osa ostajista sanoo, että tämä on ihan kuin mummolassa, Airi kertoo hymyillen. Vähän yhdeksän jälkeen torille on ehtinyt myös Marita Lehtisalo. Hän asuu kesät Kauvatsalla, muutoin Uusikaupungissa. –Kauvatsa-päivään tullaan tapaamaan tuttuja, hän sanoo. Ensin hän kuitenkin heittää tikkaa, sillä suurin väkimäärä ja siten paras todennäköisyys tavata tuttuja on vasta tulon päällä. Kauvatsa-päivään kuuluu perinteisesti tikkakilpailu – ja Lehtojoki keskittyykin tosissaan. Viimeisen kierroksen tulokseksi jää 20. Se ei tyydytä, varsinkin kun ketjunheittopaikalla seisova ystävä huikkaa heittäneensä 22. Lehtojoki kertoo ostaneensa kolme arpaa, joista yhdellä hän voittaa grillin. Lisäksi torilta lähtee mukaan useimmiten leivonnaisia. –Iltamiin menen myös. Siellä ei ehkä paista aurinko näin paljon. Nyt on jo vähän liikaa. Kello kymmeneltä tapahtuman juontaja Reijo Oras luovuttaa puhujakorokkeen hetkeksi Marjatta Sutiselle . Kokemäen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja lausuu kaupungin tervehdyksen, ja muistuttaa lopuksi ihmisiä juomaan vettä, joka on täällä niin hyvää. Tämän jälkeen lavalle marssitetaan lisää kunnallisia vieraita. Tuomo Hinkkanen haastattelee lavalla väistyvää kaupunginjohtajaa Reijo Siltalaa, sekä hänen seuraajaansa Niina Kiveä. Kumpikaan ei pääse lavalta pois ilman sylillistä lahjoja. Hinkkanen kehottaa hymyillen muistamaan lahjat aina, kun Kauvatsaa koskevia päätöksiä tehdään.