Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pitkän linjan "keuhkolainen" on myös tarmokas kotiseutuihminen ja mielestään liian sosiaalinen Facebookiin

Sirpa Lehtisellä on pienestä asti ollut vahva hoivavietti, mikä näkyy muun muassa siten, että hän jo lapsena hoivasi nukkejaan. Myös ensimmäinen, 10-vuotiaana kirjoitettu runo leijonaemosta, joka suojelee poikasiaan, kertoo paljon siitä, miten osuva ala hoitotyö on Lehtiselle ollut. Hoivavietistä lienee lähtöisin myös syvä kiinnostus ihmistä kohtaan. Lehtinen on mielestään liian sosiaalinen Facebookiin. Porukassa hän on aina se, joka kiertää juttelemassa kaikkien luona, pitää lauman kasassa. Lehtisen työura alkoi Satalinnan sairaalasta. Hän on tehnyt sairaanhoitajan töitä yhteensä 40 vuotta pääosin keuhkoyksikössä, ensin Satalinnassa, sitten Satakunnan keskussairaalassa. –Olen vanha kunnon keuhkolainen, Lehtinen toteaa. Alkuun työ oli huomattavasti raskaampaa. Lehtinen teki 3-vuorotyötä ja oli usein yötöissä. Kun lapset olivat pieniä, Lehtisen oma äiti valvoi poikia sillä aikaa kun hän itse nukkui yläkerrassa. Poliklinikalla Lehtinen on tehnyt viimeiset 13 vuotta päivätyötä. Erityisen tärkeitä ovat olleet tupakka- ja keuhkoahtaumapotilaat. Lehtinen on muun muassa vetänyt tupakkaryhmiä, joihin hän on koonnut toistensa tueksi potilaita, jotka haluaisivat lopettaa tupakoinnin. Keuhko-osastolle päädytään monenlaisista syistä, kuten astman tai keuhkosyövän takia. Työssä on huomannut sen, miten erilaiset elintavat vaikuttavat keuhkoihin. –Eri ammateissa keuhkosairauksille altistuu eri tavoin. Tupakkalailla on onneksi pystytty vähentämään tupakointia julkisilla paikoilla. Nykyään esimerkiksi tarjoilijat pääsevät paljon vähemmällä keuhkojen kuormituksella kuin ennen. Lehtistä kuvaillaan usein sanoilla energiapakkaus ja idearikkaus – eikä yhtään liioitellusti. Raskaan työn ohessa hän on ehtinyt olla monessa mukana. Kotiseutu ja muistojen vaaliminen on erityisen tärkeää. Jo nuorena lapsena isänsä taksin kyydissä Lehtinen ihastui Harjavallan syrjäkylien maisemiin. Tarrinkin ja Raasan isot maalaispirtit olivat erikoisia lapselle, joka asui omakotitalossa aivan Harjavallan tehtaiden tuntumassa. Lehtinen on järjestänyt jo 15 vuoden ajan kotiseutuyhdistys Harjulan Killan muistelupiiriä, jossa jutellaan lähiseudun historiasta. Muistelupiiri on poikinut valokuvanäyttelyitä ja julkaisuja. Viimeisimpien muisteluiden pohjalta on parhaillaan tekeillä kirja Hiirijärven historiasta. Samoin perheen ja suvun historia on aina kiinnostanut. Vuonna 2015 ilmestyi Lehtisen kirjoittama elämäkerta hänen äidistään. Isän elämäkerta on juuri tullut valmiiksi ja menossa painoon. –Innostus julkaista isän elämäkerta ei johdu siitä, että isä olisi ollut jokin merkkihenkilö. Päinvastoin. Lehtinen halusi kirjoittaa isän tarinan, koska se on vastaava kuin monella muulla harjavaltalaisella. Isän tarinan rinnalla hän kertoo Harjavallan historiaa. Julkaisulistalle mahtuu myös satukirja ja muutama antologiajulkaisu. Lehtinen on jo monen vuoden ajan kuulunut kirjoittajapiiriin. Ensimmäisen antologian teemana olivat essut. Siihen kolmen lapsen äiti kirjoitti kiitosrunon kätilölleen. Äitiys on rooli, johon Lehtinen samastuu vahvasti. –Äidin rooli on minulle ihan ykkösasia. Olen Äiti isolla Ä:llä. Kirjoittaminen on ollut Lehtiselle tärkeää, mutta myös aikaa vievää puuhaa. Jostakin on ollut tingittävä. –Lastenlapset kyllä tietävät, että olen mummo, joka kirjoittaa, en mummo, joka kutoo sukkia.