Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Puheenvuoro: Uudistuvassa ammattikoulussa vahvoilla ovat yritykset ja taitavat nuoret – opettajaa ja tavallista opiskelijaa ei käy kateeksi

Ammattikoulun opettajaa ei tällä hetkellä suoranaisesti kannusteta olemaan ylpeä työstään. Opetusministeriön Amisreformi laittaa Suomen ammatillisen koulutuksen uuteen uskoon alkaen tästä syksystä. Uudistuksia on monia, mutta tärkeimmän sisällön voi tiivistää näin: opiskelu siirtyy koulusta työpaikalle, jotta koulutus vastaisi entistä paremmin opiskelijoiden tulevien työnantajien tarpeita. Opetusministeriön mukaan tämä monipuolistaa opettajan työtä. Vastuu omasta opetettavasta ryhmästä vaihtuu "jaettuun asiantuntijuuteen ja yhteistyöhön työpaikkojen kanssa". Kukaan ei varmaankaan ole välttänyt kuulemasta työnantajaportaan nurinaa siitä, kuinka vajavaisin taidoin ammattikouluista nykyään valmistutaan. Jos olisin ammattikoulun opettaja, en odottaisi hihkuen tilannetta, jossa ministeriö on arvioinut työni tulokset riittämättömiksi, ja pääsen jakamaan asiantuntijuuttani sellaisen tahon kanssa, joka kuulemma tekee oman työni minua paremmin. En myöskään haluaisi olla ihan tavallinen ammattikoululainen. 16-vuotias nuori, joka ei osaa vielä oikein mitään, ja joutuu turvallisen kouluympäristön suorittamaan opintojaan yrityksissä, joissa opiskelijan tarpeita ei yksinkertaisesti ole mahdollista ottaa huomioon yhtä hyvin kuin koulussa. Taitavimmille opiskelijoille uudistus on erinomainen. Ollaan sitten peruskoulussa, lukiossa tai amiksessa, ryhmästä löytyy aina niitä eteviä, joille muiden tahtiin eteneminen ei ole kehittävää. Opiskelija, joka on taitava jo valmiiksi, ja päälle vaikka vielä sosiaalisesti taitava, hyötyy työelämässä tapahtuvan opetuksen soveltavuudesta ja etenkin sen avulla luotavista suhteista. Koulu ei kuitenkaan ole ensisijaisesti paikka, jossa taitoja osoitetaan, vaan jossa niitä opitaan. Ja korulauseista huolimatta suhtaudun skeptisesti siihen, että työpaikkaopetuksella on tarjota kaikille opiskelijoille sitä aikaa ja tukea, jonka kukin yksilö ansaitsee. Näen mallissa uhkakuvan, jossa yritykset kiittävät kätevästä tavasta rekrytoida sekä kouluttaa etevimmät opiskelijat, ja etevimmät opiskelijat kiittävät kätevästä tavasta saada taitojaan vastaava koulutus ja vieläpä työpaikka. Hiljaiseksi jää se joukko, joka ei ehkä ollut vielä valmis siirtymään suoraan ysiluokalta työpaikkaympäristöön, ja joka olisi ehkä kaivannut enemmän aikaa pedagogiikan ja kasvatuksen asiantuntijan eli opettajan kuin tehtaan vuoropäällikkö Koistisen kanssa. Jokaiseen tekstissä mainitsemaani ongelmaan on vastattu opetusministeriön toimesta – paperilla. Yhdestä opetussuunnitelman virkkeestä on kuitenkin pitkä matka käytännön koulutyöhön, eikä käsittelyn kohteena ollut oppilaskohtainen eriyttäminen suinkaan kuulu opettajan työn vähäisimpiin tai helpoimpiin vaatimuksiin. Yrityksiä ei pidä demonisoida, mutta fakta on, ettei koulutuksen tasa-arvoaate tule koskaan vaivaamaan työnantajan päätä niin kuin opettajan. "