Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Gallup Kokemäen kaduilta – milloin viimeksi kävit kuuntelemassa elävää musiikkia?

Katugalluppiin vastanneet kokemäkeläiset kertoivat kaikki olevansa elävän musiikin ystäviä. Mutta mitä he ovat viimeksi käyneet kuulemassa? –Nyt kesällä Jazzien aikaan olin Cafe Jazzissa. Siellä olen ollut monta kertaa. Aika paljon käyn muutenkin kuuntelemassa, esimerkiksi Satasoittoon minulla on lippu, jolla pääsee kaikkiin konsertteihin, kertoo Martti Jalkanen . –Kesäkuun alussa olin kuuntelemassa Markus Santakangasta Pamauksen laivalla. Keväällä kävin Kokemäen mieskuoron ja Harjavallan naiskuoron esityksessä Kokemäen auditoriossa, sanoo Terttu Kauppila . –Siitä on aikaa. Lasketaanko kesäteatteri jos siellä laulettiin? Pari viikkoa sitten kävin Pahalampi-teatterissa. Viimeisin perinteinen konsertti on Eino Grön viime syksynä Porissa, tuumaa Heli Koikkalainen . –Olisiko siitä vuosi. Olin Köyliössä kuuntelemassa tätä näyttelijää, joka lauloi Edith Piaf'n musiikkia. Nimi on kadonnut mielestä, mutta esitys oli äärimmäisen hyvä, muistelee Eila Pelkonen .