Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kokemäeltä kotoisin oleva kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija sai kotiseututyön korkeimman tunnustuksen

Kokemäeltä kotoisin olevalle, pitkään Turussa vaikuttaneelle Rauno Lahtiselle on myönnetty kotiseututyön ansiomitali. Tunnustus luovutettiin valtakunnallisten kotiseutupäivien gaalassa Lappeenrannassa lauantai-iltana. Samassa yhteydessä mitalin sai yhdeksän muuta henkilöä. Kyseessä on Kotiseutuliiton korkein tunnustuksen osoitus. Mitalin myöntäminen edellyttää saajalta maakunnallisia tai valtakunnallisia ansioita kotiseututyössä tai erittäin merkittäviä periaatteellisia ansioita paikallisessa kotiseututyössä. Rauno Lahtinen on kulttuurihistorioitsija ja palkittu tietokirjailija. Lahtinen on Turun yliopiston dosentti, joka on erikoistunut kaupunkirakentamisen historiaan ja ympäristöhistoriaan sekä kansanperinteen tutkimiseen. Lahtinen tunnetaan erityisesti Turun historiaa käsittelevistä teoksistaan. Turkuseura valitsi Lahtisen vuoden 2016 kulttuuriturkulaiseksi. Vuodet 2009–2017 Lahtinen toimi Suomen Kotiseutuliiton hallituksessa, Kotiseutuliiton kaupunkityön jaoston puheenjohtajana sekä Kotiseutu-vuosikirjan toimituskunnassa. Lahtisen ansiot paikallisessa ja valtakunnallisessa kotiseutu- ja kulttuuriperintötyössä on katsottu erittäin merkittäviksi. Muut mitalin saajat olivat tamperelainen Heidi Martikainen, helsinkiläinen Risto Piekka, sotkamolainen Osmo Polvinen, helsinkiläinen Raimo Sailas, pieksämäkeläinen Ilkka Seppä, Kouvolan valkealalainen Erkki Sillanpää, lemiläinen Raija Tuuliainen, evijärveläinen Heikki Valijoki ja lappeenrantalainen Antti Vanhanen. Suomen Kotiseutuliitto on valtakunnallinen kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö sekä Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö.