Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kulttuuriyhdistys Kaiku ilakoi syksyllä Viimeisellä sikarilla – Harry Viita sukeltaa näytelmässä papin rooliin

Kulttuuriyhdistys Kaiun näyttelijät harjoittelevat jo täyttä päätä lokakuussa Stadiumilla ensi-iltansa saavan uuden täyspitkän näytelmän harjoituksia. Kaiku tuo Kokemäelle Bengt Ahlforsin kirjoittaman Viimeisen sikarin , jonka ohjaa turkulainen teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija Pekka Saaristo . Kaiun puheenjohtaja Harry Viita lupaa, että näytelmässä on komediaa, jännitystä, vähän farssia ja myös tragediaa. Jotain tekstin sisällöstä kertoo se, että Viita kertoo nauraneensa ääneen luettuaan tekstistä ensimmäiset viisi sivua. –Vaimokin kysyi, että mitä sinä oikein hihität. Olen yllättynyt, elleivät ihmiset lähde teatterista hymyssä suin pois, Viita kertoo. Viimeinen sikari sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 2004. Sen jälkeen sitä on esitetty muun muassa Tampereella ja Porissa. Tänä syksynä sitä esitetään Viidan mukaan myös New Yorkissa. Kriitikko Jukka Kajava on luonnehtinut näytelmää ”ikääntyvien ihmisten komediaksi”. Viita ei tyrmää arviota, mutta vakuuttaa sen sopivan myös keski-ikäisille. Näytelmä kertoo kolmesta ystävyksestä, ja kaikki mikä näyttämöllä nähdään, tapahtuu yhden vuorokauden aikana. –Siinä eletään normaalia elämää, mutta mielenkiintoisin kääntein. Rooleja on neljä. Harry Viita eläytyy papin rooliin, ja Eija Hammarberg näyttelee hänen valokuvaajatytärtään. Eija Harju esittää entistä kirjastonhoitajaa ja Mika Latvanen entistä rehtoria. –Toukokuussa jaoimme tekstit ja kesän aikana jokainen on opetellut roolinsa. Harjoittelurumba alkaa ensi kuun alusta, Viita kertoo. Näytelmän ensi-ilta on 19. lokakuuta, ja näytöksiä on yhteensä 21. Näytökset ovat keskiviikko- ja perjantai-iltaisin sekä sunnuntaipäivisin. Perjantai-iltojen Viita toivoo kiinnostavan erityisesti pikkujoulujaan suunnittelevia yrityksiä. Viimeinen esitys nähdään 5. joulukuuta. Puheenjohtaja tietää, että tuleva syksy on kulttuuriyhdistykselle näytön paikka. Näytelmän suosio määrittelee pitkälti sen, mitä Kaiku ensi keväänä tekee. –Katsotaan nyt, miten tämä näytelmä vetää. Nyt me ainakin pääsemme näyttämään, mitä me osaamme. Jatko on meistä kaikista kiinni. Kulttuuriyhdistys Kaiun ensimmäisen näytelmän eli Mielipuolen päiväkirjan näki 260 katsojaa. Viita odottaa jo malttamattomana näyttämölle pääsyä. Edellisestä kerrasta on ehtinyt kulua pari vuotta. –Elävä yleisö on aina elävä yleisö, ei siitä pääse mihinkään. Teatterin lavalla pääsee yleisön kanssa kontaktiin. Mielissään Viita on ennen kaikkea siitä, että näyttelijät esiintyvät yleisölle pienessä, intiimissä tilassa. –Yleisö on ihan siinä parin metrin päässä, sen paremmin ei voisi olla. Menee sitten huonosti tai hyvin huonosti, Viita nauraa. Viita oli avustajana myös Timo Koivusalon ohjaamassa elokuvassa Olavi Virta . –Siinä pääsi tekemään töitä ammattilaisten kuten Vesa Vierikon ja Martti Suosalon kanssa. Sellaista tekee aina mielellään. Elokuvassa Viita näytteli Virran muusikkoystävää, joka kuului Helsingin Tornissa juhlineeseen seurueeseen. Roolihahmostaan Viita kertoo lyhyesti, mutta osuvasti. –Olin kännissä koko ajan.