Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Lukijalta: Tähtäimessä terveet elämäntavat – Harjavallan Keskustan koululaisilla yhteistyökumppaneita Sisiliaa ja Kreikkaa myöten

LUKIJALTA " Me olemme kansainvälisen EU-kouluhankkeen Erasmus-maskotit kolmesta eri maasta: Simo-sydän Suomesta, palloileva Gustav-susi Puolasta ja atleettinen Augustus-poika Kreikasta. Olemme tunteneet toisemme nyt yhden kouluvuoden ajan ja tavanneet toistemme kouluilla. Mukanamme on matkustanut myös oppiaita ja opettajia. Teemme yhteistyöprojektia, jonka tavoitteena on muistuttaa kouluväkeä terveellisten elämäntapojen merkityksestä, ja oppia myös jotain uutta terveellistä. Meistä on tosi hauskaa, että projekti jatkuu vielä toisenkin vuoden ja saamme tavata uudelleen.” Harjavallan Keskustan alakoulu tekee kaksivuotista Heart@Healthy.Life Erasmus+ -hanketta, jossa on kuvassa näkyvien kolmen edustajan lisäksi mukana alakoulut myös Sisiliasta ja Espanjasta. Hankkeen puitteissa toteutetaan monta mukavaa teemapäivää, joihin kaikki oppilaat ja opettajat pääsevät mukaan. Oppilasvaihto on tärkeä osa hanketta, ja ensimmäisenä vuonna matkaan päässeet ja tänne tulleita vierailijoita majoittaneet oppilaat olivat koko perheidensä voimalla kokemuksista innoissaan. Hankkeen touhuihin voi tarkemmin tutustua blogissa https://erasmushhlife.blogspot.com/. Kirjoittaja on hanketta koordinoiva opettaja.