Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Harjavallan markkinoilla riitti väkeä – markkinat on tärkeä paikka niin CD-kaupalle kuin veteraanikeräyksellekin

Harjavallan markkinoilla riittää lauantaipäivällä ruuhkaa. Myyntikojut ja muut teltat muodostavat markkina-alueelle tunnelmallisen käytävikön. Ihmiset tekevät käytäviköstä ahtaan. Väkeä on näet paljon. Nykyään Harjavallan markkinat levittäytyvät enemmän myös liikekeskuksen suuntaan. Siellä on vähän väljempää. Tästä iloitsee Raija Malmgren . Hän on myyjänä teltalla, joka vaatii paljon tilaa, koska tavaraa on runsaasti. Vähemmän ruuhkainen paikka houkuttelee myös ihmiset pysähtymään ja tutkimaan pidemmäksi aikaa. –Tiedän, että moni myyjä ei tykkää tästä paikasta, ja kaikki kävijät eivät poikkea tänne, mutta minusta tämä on hyvä, Malmgren sanoo. Malmgren myy CD-levyjä Kymppi-Heikin musiikin nimissä. Myyntipöydät notkuvat koteloita, ja valikoimaa riittää Epuista ja Leeveistä vanhoihin tangoihin sekä kuumimpiin uutuuksiin. Kymppi-Heikin teltta on Malmgrenin kiertänyt tänä kesänä noin kahdet markkinat viikossa. –Kauppa käy mukavasti. Lasse Hoikka & Souvarit on ollut päivän kysytyin esittäjä. Malmgren kertoo markkinoiden olevan nykypäivänä isossa roolissa CD-myynnin kentällä. –Verkkokaupan lisäksi meillä ei ole muita kanavia. Malmgrenin mukaan perinteisillä CD-levyillä on tulevaisuus Spotifyn ja muiden palveluidenkin aikana. –CD on kuin kirja. Niitä voi hypistellä ja keräillä. Uskon, että levyjen arvo nousee tulevaisuudessa, kun ne vähenevät entisestään. Myyntipöydälle on nostettu mankka. Malmgren laittaa levyn soimaan. Musiikki kiinnittää asiakkaiden huomion. Myyntihuminan ja väenpaljouden keskeltä erottuu selvästi yksi joukko. Varusmiehiä tulee vastaan joka kulmalla. He ovat keräämässä rahaa sotaveteraaneille. Luonnollisesti, onhan Harjavallan Seudun Sotainvalidit markkinoiden toinen pääjärjestäjä. Porilainen varusmies Santeri Ojala kertoo päivän sujuneen hyvin. –Hyvä markkinatunnelma ja ihmisillä positiivinen meininki. Lahjoituksia on tullut paljon ja moni on jäänyt juttelemaan. Ojala kertoo, että etenkin vanhempi väki pysähtyy kyselemään kuulumisia ja kertomaan armeijajuttuja. –Tämä on ollut hyvä päivä. On hienoa olla tärkeällä asialla, Niinisalossa palveleva Ojala kertoo. Varusmiehet ovat kiskoneet kurkkusalaattien päälle sinisen keräysliivin. –Se hieman harmittaa. Jää arvomerkit piiloon, Ojala hymyilee.