Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pääkirjoitus: Kunnat eivät voi odottaa pikavoittoja

Harjavallan kaupunki on varsinkin viime vuosina kaavoittanut aktiivisesti eri puolille paikkakuntaa uusia tontteja omakotitaloille, mutta myös muun muassa rivitaloille. Viimeisimpänä on valmistumassa Kouhinrannan asemakaava. Uusi asuinalue sijaitsee joen pohjoispuolella, rantamaisemissa Pohjoisrannantien varrella. Alun perin laajemmaksi suunniteltua aluetta supistettiin ely-keskuksen muutosehdotusten takia, mutta Harjavallassa pidetään edelleen mahdollisena, että alueelle kaavoitetaan tulevaisuudessa myös lisää tontteja. Nyt alueelle on tulossa kahdeksan omakotitonttia ja kaksi rivitalotonttia. Oletettavasti niille päästään rakentamaan ensi vuoden syksyllä, mikäli ensi vuodelle myönnetään määräraha kunnallistekniikan rakentamiseen. Uudet, kiinnostavat tontit ovat tärkeitä joka kunnalle. Harjavallassakin nähdään, että esimerkiksi Kouhinrannan alue on omiaan houkuttelemaan myös uusia asukkaita. Porin varjossa tehtävä ei ole helppo, sillä Harjavallan ja maakunnan pääkaupungin väliset kulkuyhteydet ovat hyvät, ja siksi esimerkiksi työssäkäynti Harjavallassa toiselta paikkakunnalta on monille houkuttelevampi vaihtoehto kuin itse Harjavaltaan muuttaminen. Siksi onkin tärkeä muistaa, ettei yksikään kunta voi markkinoinnillaan hakea tuloksia nopealla aikataululla. Työ vaatii kärsivällisyyttä, mutta myös innovatiivisuutta ja uusia avauksia.