Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Liian kova kokemus leimasi kylähulluksi

Kalastusjutut ovat lajityyppi, joihin kuulija osaa suhtautua tietyllä varauksella. Liiat faktat voivat latistaa hyvän tarinan. Metsästystarinat eivät eroa niistä mitenkään. Paitsi kun kertojana on Mykkäsen Adam . Havaintojensa vuoksi hänet leimattiin vuosikausiksi kylähulluksi. Harjavaltalainen Adam Mykkänen on loistava tarinankertoja. Erona moneen nuotiojuttuun on se, etteivät Mykkäsellä lopu tarinat kesken. Vielä tarinoita hämmästyttävämpiä ovat faktat luontotarkkailijaksi itseään kutsuvan miehen takana. Mies on kirjoittanut päiväkirjoihinsa muistiin tarkkaan tapahtumat lähes 800 kaatamastaan hirvestä! Luvussa eivät ole mukana sadat kaadetut peurat, kauriit tai muut riistaeläimet. Mykkäselle se kaato ei ole edes mikään mittari, häntä kiinnostavat hirvet ja niiden käyttäytymisen seuraaminen. –Tänä syksynä minulla tulee täyteen 60 vuotta hirvimetsällä koiramiehenä. Isäni sairastuttua jouduin koiramieheksi paikallisille metsästäjille vain 14-vuotiaana, kun karjalankarhukoira ei tykännyt työskennellä vieraiden kanssa. Sitäkin yritettiin, mutta siinä tahtoivat kokeilijan sormet lyhetä yhtäkkisesti. Nuori ikä ei ollut Mykkäselle mikään hidaste hirviseurojen apuna toimimiselle. Metsä oli loputon kiinnostuksen kohde hänelle. Hän oli jo tuolloin kävellyt Harjavallan "erämaat" ristiin rastiin. Vuosien mittaan Mykkäsen hirvikoirista, kaikki karjalankarhukoiria, tuli elävä legenda. Miehen ja koiran välillä on kuin näkymätön yhteys. Pelkän haukun perusteella Mykkänen osaa kertoa, mitä edessä on odotettavissa. Aluksi jahtikavereita tuppasi naurattamaan, kun koiramies ilmoitti haukussa olevan vaikkapa emän kahden vasan kanssa. Havaintojen osoittauduttua todeksi nauru väheni ja hiiipui lopulta tyystin. Moni hirvikoiran omistaja laittoi kasvattejaan Mykkäsen mukaan "oppimaan hirvenhaukkua". Mykkästä ajatus koiran opettamisesta naurattaa. –Ei se niin mene. Kyllä se koira opettaa miestä, kun sitä vain malttaa kuunnella ja seuraa sen tekemisiä. Kun koiramiehen maine kiiri, alkoi Mykkänen saada poliisilta virka-apupyyntöjä liikenteessä loukkaantuneiden hirvien jäljestämiseen. Ne johtivat tiiviiseen yhteyteen virkavallan kanssa ja metsästyksestä tuli ympärivuotista. Virka-apu selittää myös, kuinka Mykkänen on lopettanut luvallisesti hirviä niin metsästysjousella kuin itse suunnittelemillaan lopetusaseilla. –Loukkaantuneen eläimen kärsimysten lopettaminen ei ole metsästystä vaan eläinsuojelulain alaista toimintaa, joten sitä ei säädellä riista-asetuksilla. Virka-aputehtäviin Mykkästä on hälytetty milloin juhannussaunasta, milloin joulupöydästä. Aina hän on lähtenyt. 1970-luvulla hän törmäsi hirviä jäljittäessään ilmiöön, joka synnytti kohun ja vei mieheltä maineen. –Harjavallassa oli merkittävä hirvitihentymä. Kun metsistä alkoi löytyä poikkeuksellisen runsaasti kuolleita hirviä, joissa ei ollut sen paremmin riistalaukauksen kuin ajoneuvon törmäyksen jälkiä, halusin selvittää syyn kuolemiin. Olin melko varma, että tehtaiden kadmiumpäästöillä on niihin osansa. Kukaan ei ollut kiinnostunut kuolleista hirvistä. Kun media alkoi raportoida aiheesta ja haastatteli Mykkästä, hänet leimattiin mustamaalaajaksi. Harjavalta teetätti tehtailla selvityksen, jossa mahdollisuus myrkkyjen levitykseen kiellettiin. Mykkänen savustettiin jopa ulos lautakuntapaikoilta, joihin hänet oli valittu. Lopulta vastikään perustettu Ilomantsin Riistantutkimusasema IRTA kiinnostui asiasta. Mykkänen alkoi kerätä näytteitä Harjavallan "ampumatta kuolleista" hirvistä. Vertailunäytteitä hän ryhtyi keräämään osallistumalla hirvenmetsästykseen Lapissa. 45 vuoden aikana Harjavallasta Mykkänen keräsi näytteet 253 hirvestä, joiden kuolinsyy oli epäselvä. –Kaikki on dokumentoitu ja paperit löytyvät Kokemäen poliisiasemalta. Hirvitutkimusvuosinaan Adam Mykkänen pääsi toteuttamaan kiinnostustaan hirviä kohtaan mielin määrin. Koiramies sai mainetta kirjoittaessaan freelancerina metsästystarinoita alan lehtiin. Asevalmistajat lähestyivät häntä ja tarjosivat erikoismiehelle tämän tarvitseman kaluston. –Virka-avun myötä metsästin ympäri vuotta. Siksi saatoin testata kevään uutuusaseita ja kirjoittaa niistä ennen metsästyskauden alkua. Muutoin syksyn aseartikkelit olisivat olleet edellisen syksyn satoa. Kun ase- ja patruunavalmistajat tulivat tutuiksi, Mykkänen sai teetettyä itselleen haluamansa aseet mittatilaustyönä. Lisäksi metsästävä toimittaja kutsuttiin mukaan jahteihin ympäri Eurooppaa. Niillä reissuilla tulivat tutuksi monet kotimaassa mahdottomat ilmiöt. Sellaisiin luettakoon hirven nukuttaminen ikiuneen jousella tai villisian metsästys koirilla ja puukolla luotien säästämiseksi. –Opin, että villisialta pitää viiltää kurkku auki pistämisen sijaan, sillä on muuten terävät sorkat, Mykkänen nauraa ja näyttää peukalontyven arpea muistona erikoisesta metsästyskokemuksesta. Vaikka myrkkyhirvistä syntyi erimielisyyttä, ei kukaan kiistänyt Adam Mykkäsen taitoa metsästäjänä. Mykkäsen erityistaito on koiran lukemisen lisäksi kyky liikkua huomaamatta metsässä. Hirveä pääsee lähelle vain kulkemalla ääneti, näkymättä ja haisematta. Viimeinen vaatii hirven lähestymistä tuulen alapuolelta, muuten ihmisen tuoksu väistämättä karkottaa hirven. –Myöskään tuntoaisti ei tule kysymykseen, sillä silloin ollaan liian lähellä hirveä. Lähituntumaakin Mykkänen on kokeillut nukutettujen hirvien kanssa. Hän pannoitti Suomen ensimmäiset hirvet seurantalaitteella. Nukutusta Mykkänen pitää vaativimpana "metsästysmuotona", sillä nuoli ammutaan hirveen hyvin läheltä, eikä eläin toki laakista nukahda. Ensimmäistä radiopantaansa Maijaksi nimetylle hirvelle kiinnittäessään Mykkänen oppi, että panta pitää kiinnittää äänettömillä työkaluilla. Kiristäessään pannan mutteria jakoavaimella kilahdus havahdutti nukutetun hirvilehmän. Pantaa kahareisin hirven päällä kiinnittäneelle miehelle tuli nopeasti hätä. –Maija säntäsi pystyyn ja huomasin äkkiä istuvani kahden metrin korkeudella. Onneksi nukutusaine vaikutti niin, että jalat pettivät Maijan alta ennen kuin se säntäsi juoksuun. Jakoavainta en siinä puuhassa enää käyttänyt. Mykkänen kertoo yleisurheilutaustasta olleen hyötyä metsästyksessä. –Hyvä fyysinen liikkuvuus antoi eväät äänettömälle kulkemiselle. Pystyn liikkumaan metsässä ilman rasahdustakaan, jos vaatteet ja kengät on valittu oikein. Vain siten pääsee niin lähelle hirveä, että kännykkkäkameran kuva taltioi hirven ripsikarvatkin. Edes lonkkanivelten vaihto titaaniin ei ole saanut miestä pysymään pois metsästä. Pari vuotta sitten Adam Mykkänen sai jouluna hälytyksen kakkostiellä loukkaantuneen hirven jäljestykseen. Täydellinen pimeys, 17 asteen pakkanen ja pinnalta jäätynyt narskuva lumihanki tekivät tehtävästä haastavan. Hirvikoira Pihka jäljitti eläimen ja Mykkänen onnistui lähestymään ojaa pitkin tuulen alapuolelta koiran pysäyttämää hirveä. Mies kuuuli hirven olevan lähellä, mutta tiesi ojasta nousun havahduttavan hirven. Taskulamppu ja ase oli suunnattava oikein, sillä aikaa oli korkeintaan sekunti, pari. Kävi toisin päin kuin metsästäjä oli ajatellut. Hirvi yllätti miehen. –Nousin ojasta ja sytytin lampun. Ehdin vain tajuta hirven syöksyvän minua kohti ja laukaista aseen. Sitten se tuli päälleni. Osuma oli tarkka, kuollut hirvi ehti potkaista Mykkästä rintaan ennen kuin rojahti ampujan päälle kuolleena. Veri roiskui ampumahaavasta Mykkäsen päälle. –Siinä pakkasessa maatessani ajattelin, että voisi sitä muutenkin talviyön viettää. Pihka auttoi minua sen verran, että pääsin pois hirven alta. Päätin, että nyt on jonkun toisen vuoro tehdä näitä virka-apuhommia. Entä se kylähullun maine, miten sille kävi? –Kadmiumhirvet osoitettiin lopulta todeksi. Tutkija Tuire Nygrén soitti minulle ja kysyi, miltä tuntuu kun nyt on näyttöä, etten ole hullu. Kerroin, etten voi olla tyytyväinen. Mieluummin olisin ollut kylähullu kuin oikeassa siinä, kuinka Haravallassa luontoa saastutettiin surutta. 60 metsästysvuoden kokemuksen jälkeen Mykkänen kirjoitti hirvitarinoista kirjan. Ihan tyypillinen siitä ei miehen kokemuksen vuoksi tullut, sillä se sisältää paljon hirvitietoutta. Tietokirjaksi Mykkänen ei teosta halua luokitella. –Kyllä ne tarinoita ovat. Faktat taustalla ovat tosia, mutta paikkoja ja henkilöiden nimiä olen muutellut henkilöiden suojelemiseksi, sillä tarinat ovat totta. Kirjoittajan vapautta olen käyttänyt joissakin tarinoissa yhdistelemällä useita tapahtumia yhteen kertomukseen. 200-sivuisen kovakantisen on kustantanut Myllylahti Oy. "Mieluummin olisin ollut kylähullu kuin oikeassa siinä, kuinka Haravallassa luontoa saastutettiin surutta." Adam Mykkänen hirvitarkkailija