Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pääkirjoitus: Nyt on aika kertoa Kuninkaanmännyn vedenottamoon liittyvät huolet

Vesiasiat kuohuttavat helposti mieliä. Oli sitten kyse puhtaasta juomavedestä, vesistöjen pinnan säätelystä tai tulvista, ovat tavalliset kansalaiset, virkamiehet ja asiantuntijat helposti napit vastakkain. Veden ympärille syntyy helposti isompia tai pienempiä kansanliikkeitä. "Pyhäjärvestä vettä ei viedä", uhosivat kokemäkeläiset muusikot humpan tahtiin jo vuonna 1980, kun Turulla oli suunnitelmia viedä Pyhäjärvestä vettä kaupunkilaisten juotavaksi. Asia kiinnosti Satakunnassa yli kuntarajojen. Syksyn puheenaihe on Köyliöön suunniteltu Kuninkaanmännyn vedenottamo, jonka pelätään kuivattavan Pitkäjärveä. Asiantuntijalausunnot ovat vain paperia, kun huoli valtaa ihmisten mielet. Tiistaina Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksessa järjestettyyn yleisötilaisuuteen tuli suuri joukko lähiseudun asukkaita kuulemaan vastauksia kysymyksiinsä. Asiantuntijat yrittivät vasta parhaansa mukaan. Vedenottamon lupahakemus on parhaillaan käsittelyssä. Muistutuksia ja mielipiteitä hankkeesta voi jättää tulevaan maanantaihin asti. Nyt on aika keskustella aiotusta vedenottamosta ja nostaa esiin siihen liittyvät huolet. Näin asiantuntijat joutuvat perehtymään ehkä sellaisiinkin yksityiskohtiin, jotka ovat jääneet vähälle huomiolle. On selvää, ettei uudelta vedenottamolta voi pumpata vettä niin, että Pitkäjärven pinta laskee. Hanketta ei kuitenkaan voi suoralta kädeltä tyrmätä, sillä se on osa vesihuollon toimivuuden varmistusta.